Close

Aidon

Suomalainen Aidon on saavuttanut ennakkoluulottomilla energianmittausratkaisuillaan lyhyessä ajassa markkinajohtajuuden Pohjoismaissa. Menestystä on tukenut pitkäjänteinen kehitystyö luotettujen kumppaneiden kanssa.

Asia

Energianmittauksen tulevaisuutta luomassa


Jyväskylässä vuonna 2004 perustettu Aidon on valloittanut strategiset markkinansa – Suomen, Ruotsin ja Norjan – älykkäillä sähkön etäluentaratkaisuillaan.

”Haluamme olla teknologinen edelläkävijä ja tuoda aktiivisesti uudenlaisia ratkaisuja ja ajattelua markkinoille”, tuotekehitysjohtaja Tomi Kyllönen Aidonista kertoo.

 

 

Energia-ala käy läpi murrosta, jonka myötä valtiot päivittävät lainsäädäntöään ja vaatimuksiaan energiankulutuksen mittaamiseen liittyen.

Norjassa uusi lainsäädäntö astui voimaan muutama vuosi sitten, minkä jälkeen Aidon on saavuttanut maan sähkön etäluentajärjestelmissä yli 50 prosentin markkinaosuuden.

Ruotsissa lainsäädäntö on juuri päivitetty, ja myös Suomessa suuret sähköverkkoyhtiöt kokeilevat aktiivisesti uusia ratkaisuja, mikä avaa Aidonille yhä lisää kasvumahdollisuuksia.

 ”Norjassa siirryttiin suoraan moderneimpaan teknologiaan. Sekä lainsäädännön että sähköverkkoyhtiöiden vaatimustaso teknologisille ratkaisuille oli hyvin haastava. Kehitimme pitkään yhdessä kumppaniemme kanssa ratkaisujamme, jotta saimme ne vastaamaan asiakkaidemme vaativiin ja vaihteleviin tarpeisiin.”

Tomi Kyllönen, tuotekehitysjohtaja, Aidon

Kumppanuudella joustavuutta ja jatkuvuutta

Aidonin strateginen valinta on keskittyä mittausjärjestelmien arkkitehtuurin, tuotteiden ja palveluiden määrittelyyn. Suunnittelussa ja kehitystyössä se tukeutuu mielellään pitkäaikaisiin kumppaneihin. Etteplanin ja Aidonin yhteistyö on jatkunut tiiviinä jo vuosikymmenen ajan.

”Etteplan toimii kumppaninamme laite- ja ohjelmistokehityksessä sekä tuotannon testausratkaisuissa, mikä on tuonut meille ketteryyttä ja joustavuutta koko tuoteportfoliomme kehittämiseen. Etteplanilla on ollut merkittävä rooli sekä tuotteidemme toteutuksessa että niiden ylläpidossa”, Kyllönen sanoo.

”Jatkuvuudella on meille merkittävä arvo: tuotteidemme elinkaari on jopa 25 vuotta, ja haluamme kumppaneita, joiden kanssa yhteistyö kantaa koko elinkaaren yli. Etteplanin kanssa työstämme asioita pitkäjänteisesti.”

Integraatiot ketterästi ja kustannustehokkaasti


Aidonin järjestelmille keskeinen ominaisuus on avoin arkkitehtuuri. Sähköverkkoyhtiöt pääsevät liittymään järjestelmän rajapintoihin ja hyödyntämään tietoa omissa järjestelmissään. Integraatioratkaisujen kehittäjäksi Aidon valitsi Etteplaniin kuuluva Soikea Solutionsin.

”Kumppanivalinnassa painoi Soikean asiantuntijuus ja laaja kokemus integraatioratkaisuista. Asiakkaillemme on tärkeää, että integraatiot toteutetaan ketterästi ja kustannustehokkaasti, ja Soikean osaaminen on mahdollistanut meille tämän.”

”Etteplan ja Soikea ovat luotettuja kumppaneitamme, ja niiden avulla pystymme vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin myös tulevaisuudessa”, Kyllönen toteaa.

Related content

Fortum Spring tasapainottaa energiaverkkoa

Fortum on eurooppalainen energiayhtiö, jolla on toimintaa yli 40 maassa. Fortum tarjoaa asiakkailleen sähköä, kaasua, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Fortum haluaa saada asiakkaat ja yhteiskunnan mukaan muutokseen puhtaamman maailman puolesta. Fortum on Euroopan kolmanneksi suurin hiilidioksidipäästöttömän sähkön tuottaja.  Fortumilla on noin 19 000 ammattilaista ja yhteenlaskettu tase noin 69 miljardia euroa, joten Fortumilla on mittakaava, osaaminen ja resurssit kasvaa ja viedä energiasiirtymää eteenpäin.

Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform

Kalmar tarjoaa markkinoiden laajimman valikoiman lastinkäsittelyratkaisuja ja -palveluja satamiin, terminaaleihin, jakelukeskuksiin ja raskaan teollisuuden käyttöön. Kalmar on edelläkävijä terminaalien automatisoinnissa ja energiatehokkaassa konttien käsittelyssä. Joka neljäs kontti maailmassa siirretään Kalmar-ratkaisun avulla. Kalmar tehostaa jokaista kuljetusta laajan tuotevalikoimansa ja maailmanlaajuisen palveluverkostonsa avulla sekä kyvyllään integroida terminaalien eri prosessit saumattomasti toisiinsa.

Tarina jatkuu – Yepzonin paikantimesta tulevaisuudenkestävä huipputason radioteknologioilla

Yepzon on suomalaisyhtiö, joka on jo pitkään tarjonnut paikannuspalveluita kuluttajille. Yepzon tarjoaa nyt markkinoiden johtavan B2B- ja B2C-palvelun, jolla voidaan paikantaa ja seurata lähes mitä tahansa kaikkialla maailmassa.

Yepzon™-sovellus on johtava alusta kaikkiin paikannustarpeisiin, ja lisäksi se tuottaa käyttäjälle runsaasti laitteen ympäristöön liittyvää dataa. Kuluttajat sekä teollisuus- ja muut yritykset luovat alustan avulla omia uusia tuoteinnovaatioita ja ratkaisuja.

Etteplan mukana kehittämässä Valmetin ympäristöteknologiaa

Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Valmet on toimittanut jo 50 vuoden ajan ratkaisuja rikkioksidipäästöjen (SOx) pienentämiseksi. Nykyään Valmet tunnetaan myös luotettavista meriteollisuuden automaatioratkaisuistaan ja innovatiivisista savukaasujen puhdistusratkaisuistaan. Yhtiön tavoitteena on tehdä aluksista ympäristöystävällisempiä, tehokkaampia ja kannattavampia.

Tiukalla aikataululla laadukas ratkaisu

Sähköpyörien sähköjärjestelmiä kehittävä Revonte aloitti yhteistyön Etteplanin kanssa loppuvuodesta 2019. Etteplanin suunnittelema ja toteuttama langaton poljinväännönmittausjärjestelmä mahdollisti sen, että Revonten tuotteen ensimmäiset esituotantosarjat ovat nyt tehty ja sarjatuotannon aloittaminen on käsillä. 

Hybridivalmistus-case: Rosendahl Nextrom

Vaikka Etteplanin AMO-tiimin tavoitteena on luonnollisesti esitellä asiakkaille ainetta lisäävän valmistuksen kaikkia mahdollisia hyötyjä, tavoitteemme on aina löytää paras mahdollinen tapa valmistaa kukin tuote tai komponentti. Tämä asiakastapaus on hyvä esimerkki siitä, miten hybridivalmistus, eli ainetta lisäävän ja perinteisten ainetta poistavien valmistusmenetelmien yhdistelmä, voi olla tehokkain tapa valmistaa erittäin haastava tuote.