Close

Lapp Automaatio

Lapp Automaatio muutti teollisuuden koneiden ja prosessien valvonnan digitaaliseksi hyödyntämällä teollisen internetin (IoT) mahdollisuuksia. Yrityksen kehittämä IoTKey®- palvelu on kokonaisvaltainen ratkaisu koneiden ja prosessien valvontaan ja ennakoivaan huoltoon. Etteplan toimi tuotekehitysprojektissa teknologiakumppanina.

IoT:n avulla älykästä tietoa liiketoiminnan tueksi

Saksalaiseen LAPP Groupiin kuuluva Lapp Automaatio on maamme johtava koneenrakennuksen automaatio- ja sähkökomponenttien maahantuoja. Yksi Lapp Automaation painopistealueista on teollisuuden lämpötilamittaus, ja yritys myös valmistaa Suomessa EPIC® SENSORS -lämpötila-antureita.

”Projektiin lähdettäessä tavoitteena oli tuottaa asiakkaillemme enemmän lisäarvoa ja jalostaa antureidemme keräämää tietoa älykkäämmäksi, mikä toisi asiakkaan prosesseihin ennustettavuutta ja tietoa päätösten tueksi. Samaan aikaan tunnistimme asiakaskunnassamme selkeän tarpeen kerätä lämpötilatietoa langattomasti ja reaaliajassa”, Lapp Automaation teollisen IoT-liiketoiminnan kehityspäällikkö Janne Talvitie kertoo.

Rohkea, ketterä lähestyminen


Näistä lähtökohdista Lapp Automaatio käynnisti projektin, jonka tavoitteena oli aluksi siirtää lämpötilatiedot pilvipalveluun langatonta teknologiaa hyödyntäen. Teknologiakumppaniksi valittiin Etteplan, joka erottui kilpailutuksessa lähestymisellään.

Tuotekehitysprojektin tuloksena Lapp Automaatio (silloin nimeltään SKS Automaatio) lanseerasi syksyllä 2016 IoTKey®- palvelun. Projektin aikana palvelusta muotoutui kokonaisvaltainen ratkaisu, joka kerää antureilla dataa, esimerkiksi lämpötila-, kosteus-, paine-, virtaus- ja pinnankorkeustietoa asiakkaan järjestelmistä ja siirtää sen langattomasti LoRa-teknologian avulla pilvipalveluun tai asiakkaan omaan järjestelmään. Ratkaisuun kuuluu myös asiakkaan käyttöliittymä, josta valvottavia kohteita voi seurata missä ja milloin tahansa.

IoTKey® soveltuu lähes kaikille teollisuuden aloille, esimerkiksi elintarvike-, energia- ja prosessiteollisuuteen sekä tuotantokoneisiin. Lapp Automaatio markkinoi ja myy palvelua paitsi Suomessa myös laajasti Euroopassa jälleenmyyntiverkostonsa kautta.

”Etteplanilla oli halua ymmärtää liiketoimintaamme: sitä, minkälaisen järjestelmän halusimme kehittää. Sen pohjalta Etteplan haastoi rohkeasti ajatustamme tiedonsiirtoteknologiasta ja ehdotti LoRa-teknologian hyödyntämistä. Valintaa tukeakseen Etteplan tarjosi lisäksi nopean ja ketterän tavan testata, että teknologia toimi tarvitsemallamme tavalla.”

Janne Talvitie, Liiketoiminnan kehityspäällikkö, Lapp Automaatio

Maahantuojasta palvelutoimittajaksi


IoTKey®n myötä Lapp Automaation toiminta laajeni komponenttitoimituksista palveluliiketoimintaan. ”Olemme saaneet asiakkailtamme hyvää palautetta siitä, että voimme nyt tarjota heille kokonaisvaltaisen ratkaisun: tiedonkeruun, tiedonsiirron sekä pilvipalvelun käyttöliittymineen”, Talvitie sanoo. Talvitie on tyytyväinen sujuvaan yhteistyöhön Etteplanin kanssa. ”Etteplan pystyi vastaamaan haasteisiin nopeasti laaja-alaisen osaamisensa ja asiantuntemuksensa ansiosta. Tämä oli meille tärkeää, ja projekti pysyikin aikataulussaan, vaikka ominaisuuksia lisättiin projektin kuluessa”, Talvitie sanoo.

 

 

Langaton anturiverkko -tyyppiratkaisu


Asiakkailla on usein tarve saada pienen datavirran tiedonkeruu ja -ohjaus patterilla toimiviin mittareihin ja toimilaitteisiin. Laitteet ovat tyypillisesti vaikeasti saavutettavissa paikoissa, jolloin johdotus on hankalaa. Samoin patterin eliniän pitää olla vuosia. LoRa-tekniikalla voidaan käyttää lisenssivapaata vähävirtaista tiedonsiirtoa, sekä valmista kaupallista paikallista Gatewaytä kytkemään data pilvipalveluun, jossa varsinainen uusi liiketoiminta luodaan analytiikan ja uudenlaisen käytettävyyden keinoin.

LoRa (Long Range Radio) on uuden sukupolven radioteknologia, joka soveltuu erityisesti teollisen internetin (IoT) tarpeisiin. Langattomuuden lisäksi LoRan etuja ovat edullinen hinta, alhainen tehonkulutus ja erinomainen kantama, sisätiloissa hankalissakin olosuhteissa yli 100 metriä.

 

”Lapp:ille toteutettu teollisuuden etämittausjärjestelmä ratkaisee teollisuudessa hyvin yleisen tarpeen langattomalle anturiverkolle.” 

Kalle Mannonen, Software and Embedded Solutions -yksikkö, Etteplan

Related content

Digiaikakauden dentaalirobottia luomassa

Rayo 3DToothfill haluaa parantaa miljardien ihmisten elämää kohtuuhintaisella, huippulaadukkaalla hammashoidolla. Heidän menetelmä tarjoaa parhaat tulokset kilpailukykyisillä kustannuksilla hammaslääkäreille ja potilaille. Jotta menetelmä on varmasti käyttökelpoinen kaikkialla maailmassa, sen tulee olla yksinkertainen ja helppokäyttöinen. Saumaton integroitavuus olemassa olevan laitteiston kanssa on myös tärkeää.

Huoltohistoria.fi - Etteplan MORE toteutti sähköisen huoltokirjan

Laitteiden ja koneiden huoltohistoria saattaa olla kirjaamatta tai kirjattuna moniin eri paikkoihin, vihkoihin ja kansioihin sekä yrityksissä että kodeissa. Kirjaaminen on hankalaa ja saattaa unohtua, jos huoltokirja ei ole käsillä juuri silloin kun huolto suoritetaan. Yrityksissä suuren laitemäärän huoltoja on hankala seurata – vaikka tiedot olisivat sähköisenä, ne saattavat olla hajallaan eri järjestelmissä.

Wärtsilälle puristintyökalun suunnittelu 3D-tulostusta varten

Wärtsilä halusi suunnitella uusiksi venttiilijousen puristintyökalunsa. Tavoitteena oli kevyempi rakenne 3D-tulostuksen avulla. Alun perin työkalu suunniteltiin valmistettavaksi koneistamalla ja hitsaamalla, mutta huolena oli, että se ei kestäisi yli 30 kN:n jousivoimaa. Niinpä Wärtsilä pyysi Etteplanin mukaan suunnittelemaan uusiksi manuaalisen puristimen, jota käytetään sylinterinkannen venttiilien asennuksessa. 

Laadukasta ylläpitopalvelua huoltoasemaympäristöihin

Polttoainejakeluun tarvittavien huoltoasemalaitteiden on toimittava ympäri vuoden ja vuorokauden, keskeytyksettä. Etteplan MORE toimii Gilbarco Veeder-Rootin yhteistyökumppanina laitteiden etähuoltopalveluiden tuottamisessa, sekä ohjelmistokehityksessä.

Teollisuusautomaation ohjelmistokehitystä Fastemsille

Fastems toimittaa älykkäitä tehdasautomaatioratkaisuja. Etteplan MORE on Fastemsin ohjelmistokumppani ohjelmistokehityspalveluissa joustavien valmistusjärjestelmien (FMS) ohjausjärjestelmien suunnittelussa, kehittämisessä, ohjelmistotestauksessa ja käyttöönotossa. Etteplan MOREn työntekijöillä on pitkään jatkuneen yhteistyön seurauksena hyvä tuntemus Fastemsin toimintaympäristöstä.