Close

5 asiaa, jotka nyt pitää tietää privaattiverkoista

Edelläkävijäyritykset ja -organisaatiot Suomessa hankkivat nyt itselleen oman mobiiliteknologiaan perustuvan privaattiverkon. Koko maailmassa niitä nousee lähivuosina miljoonia kappaleita, ja puhutaan miljardien eurojen ilmiöstä. Mistä oikein on kyse?

Aikaisemmin mobiiliverkkoja pystyi hankkimaan ja hallinnoimaan vain julkisen verkon iso operaattori. Nyt privaattiverkoista on tullut mahdollisia, koska saatavilla on uusia pienikokoisia ja -tehoisia tukiasemia. Lisäksi joka puolella maailmaa on avattu radiotaajuuksia, jotka on tarkoitettu nimenomaan privaattiverkoille.

Sana privaattiverkko on monen muun teknologian tavoin käännös englannista, jossa esiintyy ilmaisu Private LTE Network. Kolmen kirjaimen LTE-lyhenne antaa vinkin, missä mennään: Privaattiverkot perustuvat tällä hetkellä LTE-sukupolven matkapuhelinteknologiaan.

Privaattiverkkoja on alkanut nousta myös Suomessa esimerkiksi kaivoksiin, isoille tehdasalueille, satamiin ja sairaalakampuksille. Intoa juuri näissä kohteissa aiheuttaa se, että mobiiliteknologia ratkaisee vaikeista olosuhteista johtuvia ongelmia ja samalla avautuu arvokkaita uusia liiketoiminnan mahdollisuuksia.

Privaattiverkkojen vahvat valtit

Tiivistettynä privaattiverkoissa on viisi olennaista asiaa, jotka on hyvä tietää:

  1. Privaattiverkot vastaavat kovimpiin verkon saatavuuden, luotettavuuden ja tietoturvan vaatimuksiin. Verkon viive on erittäin pieni, ja kuuluvuudesta saa erinomaisen maltillisin kustannuksin isollakin alueella.
  2. Privaattiverkon infrastruktuuri sijaitsee kokonaisuudessaan yrityksen tai yritysten muodostaman ekosysteemin maantieteellisellä alueella, ja se on riippumaton minkään julkisen operaattorin verkosta ja sen häiriötilanteista.
  3. Liiketoimintaan privaattiverkot tuovat täysin uudenlaisia ja nopeaakin rahallista hyötyä tuottavia mahdollisuuksia, palveluita ja sovelluksia. Ne mahdollistavat esimerkiksi tuottavuuden noston, autonomiset ajoneuvot ja etäkunnonvalvonnan.
  4. Privaattiverkot mahdollistavat lähialueen yritysten yhteisen ekosysteemiverkon helposti, kustannustehokkaasti ja tietoturvallisesti.
  5. Privaattiverkot perustuvat tällä hetkellä LTE-matkapuhelinteknologiaan, mutta ne ovat heti 5G-valmiita ohjelmistopäivityksellä, kun suorituskykykriittiset 5G-standardit tulevat käyttövalmiiksi muutaman vuoden kuluttua.

Jos haluat tutustua tarkemmin privaattiverkkojen teknologiaan ja liiketoimintamahdollisuuksiin eri toimialoilla, lataa ja lue maksuton ja kattava opas “Privaattiverkot – Liiketoiminnan uusi ajuri”.

Tai lue myös: Mikä on privaattiverkko ja miksi yrityksen kannattaa hankkia sellainen?

Etteplan Jaakko Ala-Paavola

Jaakko Ala-Paavola

Technology Director Solutions & Technologies Software & Embedded Solutions
+358 447 552 936
Lähetä viesti

Kysy meiltä, asiantuntijamme Jaakko Ala-Paavola vastaa

Asiantuntijamme on sinuun yhteydessä saatuaan viestisi. Lähettämällä viestin, hyväksyt tietosuojaehtomme (Privacy Statement).

Voit olla kiinnostunut myös näistä