Close

Talenomille jatkuvaa tietoturvatestausta ja tietoisuuden lisäämistä - Etteplanista pitkäaikainen kumppani

Talenom on vuonna 1972 perustettu ketterä ja edistyksellinen tilitoimisto. Talenomin liiketoiminta-ajatus on yrittäjien arjen helpottaminen markkinoiden helppokäyttöisimmillä sähköisillä työkaluilla sekä pitkälle automatisoiduilla palveluilla. Kattavien tilitoimistopalvelujen lisäksi Talenom tukee asiakkaidensa liiketoimintaa monipuolisilla asiantuntijapalveluilla sekä rahoitus- ja pankkipalveluilla. Talenomin visiona on tarjota ylivoimaiset tilitoimisto- ja pankkipalvelut pk-yrityksille.

Tilitoimistona Talenom pitää kyberturvallisuutta erittäin tärkeänä osa-alueena toimintansa kannalta. Yrityksen järjestelmien ja asiakastietojen tietoturvan varmistaminen edellyttää tietoturvan jatkuvaa testausta – ja oikean kumppanin valintaa tietoturvatestaukseen.

Talenom valitsi Etteplanin vertailtuaan eri yrityksiä muun muassa hinnoittelun ja työmäärän perusteella.

”Meihin teki vaikutuksen se, miten paljon Etteplan oli selvittänyt asioita etukäteen ennen ensimmäistä tapaamistamme. Oli selvää, että he olivat nähneet vaivaa ja olivat valmiita esittämään ehdotuksia heti alussa”, sanoo Talenomilla tietoturvasta vastaava Suvi Hautamäki.

Etteplan tarjoaa Talenomille laajan kirjon kyberturvapalveluja

Etteplan on toimittanut Talenomille haavoittuvuusanalyysejä, penetraatiotestausta ja tietoturvakoulutusta. Testaus on kattanut monia erilaisia järjestelmiä, muun muassa asiakasjärjestelmät ja ulkoiset rajapinnat. Talenom on saanut hyvät arviot kaikista testauksen osa-alueista.

”Tietoturvatestauksen lisäksi Etteplan on tukenut kehittäjiämme käymällä toimistoissamme ja tekemällä heidän kanssaan yhteistyötä. Tämä on saanut organisaatiossa myönteisen vastaanoton”, Hautamäki jatkaa.

Lisäksi Etteplanin asiantuntijat ovat pitäneet Talenomin henkilöstölle esityksiä, joiden tarkoituksena on ollut tietoturvatietoisuuden lisääminen.

”Myös muut kuin suoraan kehitystehtävissä työskentelevät olivat kiinnostuneita ja saivat uusia näkökulmia”, Hautamäki sanoo.

Kumppanuudesta Etteplanin kanssa on Talenomille merkittävää hyötyä

Tietoturvatestauksen avulla Talenom varmistaa, että sen järjestelmät pysyvät ajan tasalla ja tietoturvallisina. Mikä tärkeintä, Etteplan on pystynyt tarjoamaan Talenomille pitkäaikaisen, luotettavan kumppanuuden, joka jatkuu vastaisuudessakin.

”Etteplan on osoittanut voivansa olla pitkäjänteinen kumppani, jonka monipuoliset tietoturvapalvelut tukevat meitä tietoturvatestauksen lisäksi myös sparrauksen, innovoinnin ja rohkeasti uudenlaisen ajattelun alueella”, Hautamäki sanoo.

Related content

S-Business sai kattavaa tietoa palvelunsa turvallisuudesta

S-Business on S-ryhmän asiakasohjelma ja yrityksille suunnattu maksukortti. Kortti käy yli 1800 S-ryhmän toimipaikassa, ja S-Business-kortteja käytetään päivittäisissä ostoksissa yli 44 000 suomalaisessa yrityksessä. S-Business Oy on SOK:n omistama tytäryhtiö. 

Autonomisia, älykkäitä puunkäsittelyratkaisuja yhdessä ANDRITZIN kanssa

Kansainvälinen teknologiakonserni ANDRITZ on yksi maailman johtavista innovatiivisten laitosten, laitteiden ja palvelujen toimittajista sellu- ja paperiteollisuudelle, vesivoimateollisuudelle, metalli- ja terästeollisuudelle, sekä kunnallisiin ja teollisiin erotusteknologiaratkaisuihin sekä eläinrehun ja biomassapellettien tuotantoon. Myös automaatio ja palveluliiketoiminta ovat tärkeitä liiketoimintasegmenttejä. Pörssiyhtiön pääkonttori on Grazissa Itävallassa, ja yhtiö työllistää noin 29 100 henkeä. ANDRITZilla on yli 280 toimipaikkaa yli 40 maassa.

Fortum Spring tasapainottaa energiaverkkoa

Fortum on eurooppalainen energiayhtiö, jolla on toimintaa yli 40 maassa. Fortum tarjoaa asiakkailleen sähköä, kaasua, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Fortum haluaa saada asiakkaat ja yhteiskunnan mukaan muutokseen puhtaamman maailman puolesta. Fortum on Euroopan kolmanneksi suurin hiilidioksidipäästöttömän sähkön tuottaja.  Fortumilla on noin 19 000 ammattilaista ja yhteenlaskettu tase noin 69 miljardia euroa, joten Fortumilla on mittakaava, osaaminen ja resurssit kasvaa ja viedä energiasiirtymää eteenpäin.

Suunnittelumenetelmien avulla suuntaa Vointyn liiketoiminnalle

Oululainen terveysteknologian start-up Vointy yhdisti voimansa Etteplanin kanssa tuodakseen markkinoille aivan uudenlaisen terveys- ja hyvinvointisovelluksen. Vointy ei halunnut keskittyä henkilökohtaisiin hyvinvointimittareihin ja kilpailla puettavan teknologian hajanaisilla, kylläisillä markkinoilla vaan suuntasi sovelluksensa työnantajille ja niiden henkilöstön kehittämisosastoille.

Glaston johtaa digimurrosta lasin lämpökäsittelyssä yhdessä Etteplanin kanssa

Glaston haluaa innovatiivisena edelläkävijänä johtaa globaalin lasinjalostusteollisuuden kehitystä uudenlaisilla teknologioilla ja elinkaariratkaisuilla. Glastonin päämääränä on rakentaa parempaa tulevaisuutta turvallisempien, älykkäämpien ja energiatehokkaampien lasiratkaisujen avulla. Yksi Glastonin strategisen vision kulmakivistä on johtaa toimialan digitaalista muutosta. 

Ota yhteyttä
Antti Tolvanen
Antti Tolvanen
Sales Director
Software & Embedded Solutions