
Ihminen + tekoäly: todellinen ROI syntyy yhteistyöstä
Tekoäly ei muuta mitään yksin – ihmiset muuttavat. Teknologia tuottaa arvoa vasta, kun se hyväksytään, siihen luotetaan ja sitä käytetään joka päivä. Onnistuneissa projekteissa on yksi yhteinen nimittäjä: ihminen mukana päätöksenteossa. Human-in-the-loop -periaate tarkoittaa, että ihminen säilyttää kontrollin keskeisissä päätöksissä – sekä lopullisessa ratkaisussa että kehitysprosessin aikana. Ihmisen osallistuminen on ratkaisevaa luottamuksen rakentamisessa, käyttöönoton onnistumisessa ja lopulta liiketoimintahyötyjen saavuttamisessa.
Miksi ihmisen valvonta on tekoälyn käytössä kriittistä
EU:n tekoälyasetus velvoittaa yrityksiä huolehtimaan siitä, että korkean riskin järjestelmiä valvoo ihminen. Fiksusti johdetut yritykset soveltavat samankaltaisia periaatteita myös muiden tekoälyjärjestelmien kehityksessä niiden turvallisuutta ja käyttökokemusta parantaakseen. Samalla riskit kutistuvat ja uusia työtapoja voidaan ottaa käyttöön nopeammin.
Human-in-the-loop -periaate ei ole tarkoitettu vain operaattoreille ja huollolle. Se auttaa myös suunnittelussa, engineering-to-order-prosesseissa ja muissa teollisuuden kriittisissä työvaiheissa, joissa laatu, nopeus ja turvallisuus ovat ensiarvoisen tärkeitä. Kun insinöörit ymmärtävät tekoälyn ehdotuksia ja luottavat niihin, heidän on mahdollista toimia omassa työssään nopeammin ja virheettömämmin. Näin aikaa säästyy vaativampiin tehtäviin.
Pilotoi, mittaa, skaalaa
Tekoälyn käyttöönotto ei ole kertarysäyksellä toteutettava hanke. Vaikka lupaavia merkkejä voidaan saavuttaa nopeillakin kokeiluilla, varsinaiseen tekoälymallin kehitykseen kannattaa varata sekä aikaa että malttia. Onnistuminen edellyttää ihmisen ja tekoälyn välisen yhteistyön hallittua kehittymistä. Aluksi tekoäly toimii käyttäjän tukena. Myöhemmin se alkaa antamaan suosituksia. Lopulta – kun luottamus on rakennettu ja sekä data että tekoälymalli ovat riittävän laadukkaita – osia prosessista voidaan automatisoida. Samalla on tärkeä varmistaa, että varsinaisen työn tekemisen tavat kehittyvät tekoälyn rinnalla.
Menestyneimmät yritykset etenevät näin:
- Pilotoi tavoitteellisesti: valitse rajattu käyttötapaus, jonka vaikutus on analysoitu, konsepti kirkastettu ja tekninen toteutuskelpoisuus varmistettu. Hyödynnä toimivaksi todettua muotoiluprosessia, jotta idea voidaan nopeasti jalostaa laadukkaaksi ja testattavaksi ratkaisuksi.
- Varmista ihmisen rooli: Kyse ei ole vain teknologiasta – menestyksekäs lopputulos saadaan aikaan suunnittelemalla ihmisen ja tekoälyn yhteiset työnkulut huolellisesti ja varmistamalla, että käyttöönotto onnistuu.
- Mittaa kehitystä: seuraa sekä liiketoiminnan että tekoälyratkaisun keskeisiä suorituskyvyn mittareita (KPI) työnkulkujen ja tekoälymallin kehittyessä. Mittaa mallin tarkkutta, selitettävyyttä ja käyttäjien luottamusta.
- Skaalaa vaiheittain: hyödynnä pilotista opitut asiat ja vie ratkaisu seuraaviin tehtaisiin ja prosesseihin hallitusti vaihe kerrallaan.
Ota käyttöönotossa onnistuminen strategiseksi prioriteetiksi

Yritysten on tärkeää nostaa tekoälyn käyttöönotto sekä ihmisen ja tekoälyn välisten saumattomien työnkulkujen periaatteet strategisiksi prioriteeteiksi. Luottamusta on rakennettava vaiheittain ja onnistumisen mittarit asetettava siten, että niillä voidaan todentaa sekä teknistä onnistumista että ihmisten sitoutumista.
On tärkeä aloittaa pienestä nopeiden tulosten kerryttämiseksi. Samalla täytyy pitää haluttu päämäärä kirkkaana mielessä: miten tekoäly saadaan onnistuneesti käyttöön ja käyttö skaalattua siten, että se alkaa tuottamaan varsinaista tulosta.
Onko tekoälykehityksesi valmis tuottamaan mitattavaa arvoa investoinnille – vai kuuluuko projektisi siihen tekoälyhankkeiden 95 prosenttiin, missä tulokset jäävät syntymättä?
Kirjoittajasta
Hanna Remula
Head of Design, Cloud and Applications

Kirjoittajasta
Hanna Remula
Head of Design, Cloud and Applications
Hanna Remula is a business developer and design leader with a passion for driving meaningful transformation in industrial companies. With deep expertise in strategic design and change adoption, Remula helps organizations go beyond technology – ensuring that digital, data, and AI initiatives deliver genuine value. Remula bridges the gap between business, technology, and people across the OT–IT landscape to enterprise-wide digital, data and AI programs to deliver real impact. She is a trusted partner to industry leaders, SMEs, and global corporations shaping the future of industrial operations.