ETTEPLAN OYJ KOROTTAA OSAKEPÄÄOMAANSA
Pörssitiedote – Julkaistu: 13.10.2005 13:00:00
ETTEPLAN OYJ KOROTTAA OSAKEPÄÄOMAANSA
Etteplan Oyj:n hallitus on 3.10.2005 pidetyssä kokouksessa
päättänyt suunnatusta osakepääoman korotuksesta ylimääräisen
yhtiökokouksen 21.9.2005 hallitukselle antaman valtuutuksen
perusteella. Päätöksen mukaisesti hyväksyttiin ja päätettiin
toteuttaa DokuMentori Oy:n 70 %:n omistusosuuden hankinta
siten, että suunnatulla osakeannilla korotetaan osakepääomaa
517 084 osakkeella ja 129 271 eurolla.
Suunnatussa osakeannissa merkittävät yhteensä 517 084 uutta
osaketta merkitään kaupparekisteriin 13.10.2005, jonka jälkeen
osakkeet otetaan kaupankäynnin kohteeksi. Osakkeet ovat kaupan-
käynnin kohteena yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa 14.10.2005
alkaen.
Osakepääoman korotus on määrältään 129 271 euroa ja uuden
osakepääoman määrä korotuksen jälkeen on 2 403 282,50 euroa.
Osakkeiden kokonaismäärä korotuksen jälkeen on 9 613 130
kappaletta. Liikkeeseen laskettavat osakkeet edustavat noin
5,38 % yhtiön kaikista osakkeista. Rahoitustarkastus on
myöntänyt Etteplan Oyj:lle poikkeusluvan, jonka mukaan yhtiö
ei ole velvollinen julkistamaan listalleottoesitettä.
Hollolassa 13. päivänä lokakuuta 2005
Etteplan Oyj
Hallitus
Lisätiedot: Talousjohtaja Pia Björk, puh. 0400 241 0815.
JAKELU: Helsingin Pörssi
www.etteplan.fi