ETTEPLAN OYJ: OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2006
Pörssitiedote – Julkaistu: 28.04.2006 10:00:01
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2006
ETTEPLANIN LIIKEVAIHTO KASVOI 15 %, LIIKEVOITTO OLI 1,5 MILJ. EUROA
- Konsernin liikevaihto 22,4 milj.euroa (19,4)
- Liikevoitto 1,5 milj. euroa (1,0)
- Nettotulos 0,9 milj. euroa (0,5)
- Tulos/osake 0,09 euroa (0,06)
- Henkilöstö kauden lopussa 1 329 (1 229)
(Suluissa olevat luvut viittaavat edellisen vuoden vastaavaan
jaksoon, ellei toisin mainita.)
Etteplan jatkoi vahvaa, kannattavaa kasvuaan. Liikevaihto kasvoi
15 % orgaanisen kasvun ollessa 8 %. Yhtiön tulos parani merkittävästi
verrattuna sekä edelliseen neljännekseen että viime vuoden vastaavaan
jaksoon. Teollisuustekniikan suunnittelupalveluiden ja informaatio-
teknologian kysyntä oli hyvä Pohjoismaissa ja parantui Keski-
Euroopassa.
Yhtiössä kannattavuuden parantamiseen tähtäävillä toimenpiteillä
on saatu suurimpien kannattavuusongelmissa olleiden yksiköiden
tuloskehitys selvästi käännetyksi samalla kun koko konsernin
toiminta on tehostunut. Tehtyjen parannusten seurauksena yhtiö on
vahvistanut asemaansa tärkeimpien asiakkaiden avaintoimittajana
sekä laajentanut asiakaskuntaansa kaikilla markkina-alueilla.
Liikevaihto ja tulos
Etteplanin liikevaihto kasvoi 22,4 milj. euroon (19,4 milj. euroa).
Liikevoitto katsauskaudella oli 1,5 milj. euroa (1,0 milj. euroa)
eli 6,7 % liikevaihdosta (5,0 %). Kauden voitto ennen veroja ja
vähemmistöosuutta oli 1,5 milj. euroa (1,0 milj. euroa). Verojen
määrä oli 0,4 milj. euroa (0,4 milj. euroa). Katsauskauden verot
on jaksotettu katsauskauden tulosta vastaavasti.
Kauden tulos oli 0,9 milj. euroa (0,5 milj. euroa). Osakekohtainen
tulos oli 0,09 euroa (0,06 euroa). Oma pääoma/osake kasvoi 18,8 %
ja oli 1,89 euroa (1,59 euroa). Sijoitetun pääoman tuotto oli
vertailujaksoa parempi ja oli 27,4 % (22,4 %).
Liiketoiminta
Etteplan toimii suurten ja keskisuurten kansainvälisesti toimivien
teollisuusyritysten kumppanina tarjoten teollisuustekniikkaan
liittyviä suunnittelupalveluita. Konsernin palvelut on jaettu kahteen
segmenttiin: Toimitussuunnittelu ja Tuotekehitys.
Toimitussuunnittelu-segmentti tarjoaa palveluja koneiden ja laitteiden
sekä tuotantolaitosten suunnitteluun. Projekti- ja laitetoimittajille
sekä laitosten omistajille ja käyttäjille tarjotaan mekaniikka, sähkö-,
automaatio-, tehdassuunnittelu- ja käyttöönottopalveluja. Tuotekehitys-
segmentti puolestaan tarjoaa tuotekehitykseen liittyviä suunnittelu-
palveluja. Pitkäaikaisissa, kumppanuuteen perustuvissa asiakassuhteissa
tuotekehityksen suunnittelupalvelut varmistavat asiakkaan kilpailukyvyn
tulevaisuudessa. Yhtiöllä on lisäksi elektromagneettisten häiriöiden
mittauksiin erikoistunut akkreditoitu laboratorio sekä informaatio-
teknologian tuotteisiin ja palveluihin erikoistunut yksikkö.
Yhtiön asiakkaat ovat laitevalmistajia sekä loppukäyttäjiä
puunjalostusteollisuudessa, prosessi-, auto-, nosto- ja siirtolaite-
sekä elektroniikkateollisuudessa.
Ensimmäisen neljänneksen tärkeimmät tapahtumat
Maaliskuussa Etteplan Oyj vahvisti toimintaansa elektroniikan ja
telekommunikaation ohjelmistosuunnittelupalvelujen alalla. Yhtiö
sopi Intergrated e-Solutions Finland Oy:n kanssa liiketoiminta-
kaupasta, jonka myötä Integrated e-Solutions Finland yhdistyy
osaksi Etteplania. Yrityksen liikevaihto vuonna 2005 oli
0,8 milj. euroa.
Maaliskuussa pidetyssä Etteplan Oyj:n varsinaisessa yhtiö-
kokouksessa hallitus valtuutettiin:
- päättämään yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien
yhden tai useamman vaihtovelkakirjalainan ottamisesta ja/tai
optio-oikeuksien antamisesta ja/tai päättämään osakepääoman
korottamisesta yhdessä tai useammassa erässä uusmerkinnällä
siten, että vaihtovelkakirjoja tai optio-oikeuksia annettaessa
tai uusmerkinnässä yhteensä hallituksen voimassa olevat
käyttämättömät valtuutukset korotusten yhteismäärältään ja
annettavien osakkeiden yhteenlasketulta äänimäärältään vastaavat
enintään viidesosaa yhtiökokouksen valtuutuspäätöksen ja
hallituksen korotuspäätöksen ajankohtana rekisteröidystä
osakepääomasta ja osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä.
Valtuutuksen nojalla yhtiön osakepääoma voi korottua enintään
480.656,50 eurolla.
- päättämään omien osakkeiden hankkimisesta yhdessä tai
useammassa erässä voitonjakokelpoisilla varoilla muussa kuin
osakkeenomistajien osakeomistuksen suhteessa. Valtuutus sisältää
oikeuden päättää yhtiön osakkeiden hankkimisesta julkisessa
kaupankäynnissä kulloinkin voimassa olevaan pörssikurssiin siten,
että hankittujen osakkeiden yhteenlaskettu kirjanpidollinen
vasta-arvo ja niiden tuottama äänimäärä on osakkeiden hankinnan
jälkeen enintään kymmenen (10) prosenttia yhtiön osakepääomasta
ja kaikkien osakkeiden äänimäärästä.
- päättämään päätetyn valtuutuksen perusteella hankittujen yhtiön
omien osakkeiden luovuttamisesta yhdessä tai useammassa erässä.
Hallitukselle annettava valtuutus sisältää oikeuden luovuttaa
yhtiön osakkeita siten, että luovutettavien osakkeiden yhteen-
laskettu kirjanpidollinen vasta-arvo ja niiden tuottama äänimäärä
on enintään kymmenen (10) prosenttia yhtiön osakepääomasta ja
osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä.
Henkilöstö
Etteplan-konsernin toiminta ja henkilöstömäärä ovat kasvaneet
tasaisesti. Konsernin palveluksessa oli kauden aikana keskimäärin
1 327 henkilöä (1 167) ja kauden lopussa 1 329 henkilöä (1 229).
Henkilöstölisäykset johtuvat yhtiöille siirtyneestä liiketoiminnasta
ja kohdistuvat lähes yksinomaan asiakasprojektien toteuttamiseen.
Konsernin palveluksessa ulkomailla toimii 460 henkilöä.
Investoinnit ja rahoitus
Konsernin kokonaisinvestoinnit olivat 0,4 milj. euroa (3,8 milj. euroa).
Investoinnit kohdistuivat pääasiassa liiketoiminnan toteuttamiseen ja
kehittämiseen.
Etteplanin rahoitusasema oli tyydyttävä. Taseen loppusumma 31.3.2006
oli 39,6 milj. euroa (33,7 milj. euroa), josta rahavarat sekä
rahoitusomaisuusarvopaperit olivat 5,3 milj. euroa (6,7 milj. euroa).
Konsernin korolliset velat olivat kauden lopussa 2,2 milj. euroa
(3,1 milj. euroa). Omavaraisuusaste oli 49,5 % (46,8 %).
Osakkeet
Etteplan Oyj:n osake on 24.5.2005 alkaen noteerattu Helsingin Pörssin
päälistalla Muut palvelut -toimialaryhmässä. Yhtiön osake noteerattiin
aikaisemmin Helsingin Pörssin NM-listalla.
Etteplan Oyj:n osakepääoman määrä katsauskauden päättyessä oli
2 403 282,50 euroa ja osakkeiden kokonaismäärä 9 613 130 kappaletta.
Yhtiön hallussa oli 31.3.2006 200 kpl osakkeita. Osakkeista suoritettu
vastike on 481,00 euroa. Katsauskaudella yhtiö ei ole hankkinut omia
osakkeita. Yhtiön omistamilla osakkeilla ei ole vaikutusta omistuksen
jakautumiseen.
Varsinaisen yhtiökokouksen 29.3.2006 hallitukselle antamat valtuutukset
osakepääoman korottamiseen, vaihtovelkakirjalainan ottamiseen ja/tai
optio-oikeuksien antamiseen, omien osakkeiden hankintaan ja niiden
luovuttamiseen ovat voimassa. Katsauskauden aikana valtuutuksia ei
ole käytetty. Valtuutukset on yksilöity 29.3.2006 julkaistussa
pörssitiedotteessa.
IFRS-säännösten käyttöönotto
Etteplan Oyj siirtyi 1.1.2005 taloudellisessa raportoinnissaan
kansainvälisten IFRS-standardien (International Financial
Reporting Standards) mukaisiin laskenta- ja tilinpäätösperiaatteisiin.
Etteplan laati ensimmäisen täydellisen IFRS-tilinpäätöksensä vuodelta
2005. Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis-
ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsausta ei ole laadittu
noudattaen kaikkia IAS 34, Osavuosikatsaukset, standardin vaatimuksia.
Lähiajan näkymät
Yhtiön perustoimialojen teollisuustekniikan ja informaatioteknologian
markkinatilanteessa ei odoteta tapahtuvan merkittäviä muutoksia.
Kysyntätilanteen odotetaan säilyvän hyvänä sekä Tuotekehitys- että
Toimitussuunnittelu-segmentissä Pohjoismaissa ja parantuvan lievästi
Keski-Euroopassa.
Orgaanisen kasvun odotetaan edelleen jatkuvan samalla kun yhtiö
strategiansa mukaisesti hakee kannattavaa, vahvaa kasvua myös
yritysjärjestelyillä.
Osavuosikatsauksen tiedot ovat tilintarkastamattomia.
Hollolassa 28. huhtikuuta 2006
Etteplan Oyj
Hallitus
Lisätiedot: toimitusjohtaja Heikki Hornborg, puh. 0400 873 063 tai
talous- ja yrityssuunnittelujohtaja Pia Björk, puh. 0400 241 815
LIITTEET
Konsernin tuloslaskelma
Konsernitase
Konsernin rahavirtalaskelma
Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista
Keskeiset tunnusluvut
Etteplan Oyj:n vuoden 2006 toisen neljänneksen osavuosikatsaus
julkistetaan 8.8.2006. Tiedotteet ja muu yritysinformaatio löytyvät
Etteplanin Internet-sivuilta osoitteesta www.etteplan.fi.
JAKELU
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
KONSERNIN TULOSLASKELMA
(1000 EUR) 1-3/2006 1-3/2005 1-12/2005
Liikevaihto 22 416 19 446 79 365
Liiketoiminnan muut tuotot 46 34 98
Materiaalit ja palvelut -1 040 -484 -2 920
Henkilöstökulut -16 015 -14 798 -58 072
Liiketoiminnan muut kulut -3 393 -2 767 -13 129
Poistot ja arvonalentumiset -502 -464 -1 930
Liikevoitto 1 512 968 3 411
Rahoitustuotot 8 11 120
Rahoituskulut -30 -33 -103
Voitto ennen veroja ja
vähemmistöosuutta 1 490 945 3 429
Tuloverot -446 -360 -1 167
Tilikauden voitto 1 044 586 2 262
Vähemmistöosuudet -158 -65 -17
Emoyrityksen omistajille
kuuluva voitto 887 521 2 244
Laimentamaton osakekohtainen
tulos, EUR 0,09 0,06 0,25
KONSERNITASE
(1000 EUR) 31.3.2006 31.3.2005 31.12.2005
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Liikearvo 8 997 6 433 8 921
Aineettomat hyödykkeet 2 008 1 834 1 953
Aineelliset käyttöomaisuus-
hyödykkeet 3 239 3 967 3 491
Myytävissä olevat sijoitukset 415 52 465
Laskennalliset verosaamiset 115 0 96
Pitkäaikaiset varat yhteensä 14 773 12 287 14 926
Lyhytaikaiset varat
Tarvikevarasto 25 0 25
Myyntisaamiset ja muut saamiset 19 458 14 733 17 712
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti
kirjattavat rahoitusvarat 475 234 475
Rahavarat 4 821 6 442 4 445
Lyhytaikaiset varat yhteensä 24 779 21 409 22 657
VARAT YHTEENSÄ 39 552 33 695 37 582
OMA PÄÄOMA JA VELAT
Emoyrityksen omistajille
kuuluva oma pääoma
Osakepääoma 2 403 2 274 2 403
Ylikurssirahasto 8 269 5 262 8 269
Muuntoerot -162 -1 -252
Kertyneet voittovarat 6 759 6 400 6 439
Tilikauden voitto 887 521 2 244
Emoyrityksen omistajille
kuuluva oma pääoma 18 156 14 456 19 104
Vähemmistön osuus omasta pääomasta 1 291 1 230 1 360
Oma pääoma yhteensä 19 448 15 686 20 463
Pitkäaikaiset velat
Laskennalliset verovelat 178 158 193
Korollinen pitkäaikainen
vieras pääoma 1 455 1 954 1 414
Pitkäaikaiset velat yhteensä 1 632 2 112 1 606
Lyhytaikaiset velat
Eläkevelvoitteet 0 13 0
Lyhytaikaiset korolliset velat 779 1 096 766
Ostovelat ja muu lyhytaikainen
koroton vieras pääoma 17 692 14 789 14 746
Lyhytaikaiset velat yhteensä 18 471 15 898 15 512
Velat yhteensä 20 104 18 009 17 119
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 39 552 33 695 37 582
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA
(1000 EUR) 1-3/2006 1-3/2005 1-12/2005
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA
Myynnistä saadut maksut 21 819 17 183 73 864
Liiketoiminnan muista tuotoista
saadut maksut 37 34 78
Maksut liiketoiminnan kuluista 20 682 15 047 72 836
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA ENNEN
RAHOITUSERIÄ JA VEROJA 1 175 2 170 1 106
Maksetut korot ja maksut muista
liiketoiminnan rahoituskuluista 18 33 103
Saadut korot liiketoiminnasta 8 10 120
Saadut osingot liiketoiminnasta 0 1 0
Maksetut välittömät verot 255 434 980
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA (A) 909 1 713 144
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA
Investoinnit aineellisiin ja
aineettomiin hyödykkeisiin 270 3 918 1 614
Tytäryhtiöhankinnat 22 0 672
Aineellisten ja aineettomien
hyödykkeiden luovutusvoitot 82 154 295
Investoinnit muihin sijoituksiin -10 0 845
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA (B) -200 -3 764 -2 836
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA
Maksullinen osakeanti 0 1 668 317
Lyhytaikaisten lainojen
takaisinmaksut 221 -301 28
Pitkäaikaisten lainojen
takaisinmaksut 112 0 0
Pitkäaikaisten lainojen nostot 0 526 1 423
Maksetut osingot ja muu voitonjako 0 0 1 305
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA (C) -333 1 892 409
RAHAVAROJEN MUUTOS (A + B + C)
LISÄYS (+)/VÄHENNYS (-) 377 -159 -2 284
RAHAVARAT TILIKAUDEN ALUSSA 4 445 6 601 6 601
VALUUTTAKURSSIEN MUUTOSTEN VAIKUTUS 1 0 -128
RAHAVARAT TILIKAUDEN LOPUSSA 4 821 6 442 4 445
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
(1000 EUR)
Osake- Yli- Muun- Kerty- Vähem- Yh-
pääoma kurssi- to- neet mistö- teensä
rahasto erot voitto- osuus
varat
Oma pääoma
1.1.2005 434 5 434 -19 7 743 1 208 14 800
Osingonjako -1 305 -213 -1 518
Osakepääoman
korotus 1 969 2 835 4 804
Omistusosuuden
muutokset 348 348
Tilikauden
voitto/tappio 2 244 17 2 261
Muuntoerot -232 -232
Oma pääoma
31.12.2005 2 403 8 269 -251 8 682 1 360 20 463
Oma pääoma
1.1.2006 2 403 8 269 -251 8 682 1 360 20 463
Osingonjako -1 923 -191 -2 114
Omistusosuuden
muutokset -36 -36
Tilikauden
voitto/tappio 887 158 1 045
Muuntoerot 89 89
Oma pääoma
31.3.2006 2 403 8 269 -162 7 646 1 291 19 447
KESKEISET TUNNUSLUVUT
1-3/2006 1-3/2005 1-12/2005 Muutos
edell.
vuodesta
Liikevaihto 22 416 19 446 79 365 15,3 %
Liikevoitto 1 512 968 3 411 56,2 %
Liikevoitto-% 6,7 5,0 4,3
Voitto ennen veroja ja
vähemmistöosuutta 1 490 945 3 429 57,7 %
Kauden voitto 887 521 2 244 70,2 %
Oman pääoman tuotto-% 20,9 15,4 12,8
Sijoitetun pääoman tuotto-% 27,4 22,4 18,2
Omavaraisuusaste- % 49,5 46,8 54,7
Korolliset bruttovelat 2 234 3 050 2 180 -26,8 %
Nettovelkaantumisaste-% -15,7 -23,1 -13,4
Taseen loppusumma 39 552 33 695 37 582 17,4 %
Bruttoinvestoinnit 433 3 764 8 311 -88,5 %
Tulos/osake, EUR 0,09 0,06 0,25 59,3 %
Osakekohtainen oma pääoma, EUR 1,89 1,59 1,99 18,8 %
Henkilöstö keskimäärin 1 327 1 167 1 230 13,7 %
Henkilöstö kauden lopussa 1 329 1 229 1 294 8,1 %