Siirry sisältöön

Euroopan johtava keit­tiö­asian­tun­tija Nobia ja Etteplan valmistivat yhteistyössä digitaalisen kaksosen uuden 350 miljoonaa euroa maksavan tehtaan simulointia varten

Lehdistötiedote – Julkaistu: 10.10.2022 11:15:00

ETTEPLAN lehdistötiedote, 10.10.2022, klo 11.15 

Pohjoismaissa, Britanniassa, Itävallassa ja Alankomaissa toimiva ruotsalainen keittiövalmistaja Nobia investoi uuteen keittiötehtaaseen Jönköpingissä Ruotsissa. Tehtaasta tulee Euroopan moderneimpia keittiötehtaita. Tehdas suunniteltiin teknologiapalveluyhtiö Etteplanin toteuttaman uraauurtavan tehdassimuloinnin avulla. Digitaalinen kaksonen säästi Nobialta merkittävästi aikaa ja rahaa ja tarjosi yritykselle toimivan työkalun tehtaan tehokkaaseen operointiin.

Kuva: Nobian uudesta keittiötehtaasta Jönköpingissä tulee Euroopan modernein. 

Nobian ja Etteplanin yhteistyö digitaalisen kaksosen eli tehtaan virtuaalisen simulointimallin kehittämiseksi alkoi vuoden 2020 loppupuolella maailmanlaajuisen pandemian keskellä. Uusi tehdas valmistuu arviolta vuonna 2024. Noin 350 miljoonan euron kokonaisinvestointi lukeutuu eteläisen Ruotsin merkittävimpiin investointeihin. Tämänkokoisessa projektissa hyvä suunnittelu oli äärimmäisen tärkeää.

”Keittiöt ovat monimutkaisia järjestelmiä. Meille massaräätälöinti ei ole pelkkä muotisana: me haluamme palvella sekä sarjatuotantoa että pienempiä brändejä. Hyödyntämällä viimeisintä teknologiaa varmistetaan uuden tehtaan korkea automaatioaste, tehokkuus ja alan kärkeä edustava vastuullisuus. Läpimenoajat lyhenevät tuntuvasti ja joustavuus lisääntyy, mikä tukee mittatilauskeittiöiden valmistusta suurina volyymeinä”, sanoo projektipäällikkö Eric Liljegren Nobialta.

Tehtaan käyttöä ja käyttäytymistä jäljittelevän virtuaalisen simulointimallin kehittäminen 120 000 neliömetrin tehtaalle oli mittava projekti. Monet osa-alueet riippuivat toisistaan.

”Digitaalisella kaksosella pystyttiin simuloimaan uuden tehtaan toiminta, ja siitä tuli meille olennainen työkalu tehtaan toimintojen seuraamiseen ja optimointiin. Olemme varmoja, että tuotantotehokkuutemme (OEE) on tämän pohjatyön ansiosta merkittävästi parempi”, Nobian Liljegren sanoo.

Parempi tehokkuus, merkittävät säästöt

Suunnitteluvaiheessa simulointityökalu paitsi tuki yhteistyötä myös auttoi neuvotteluissa Nobian tavarantoimittajien kanssa. Simulointi auttoi myös varmistamaan tehokkuuden ja toi säästöjä. Kun suunniteltuja toimintoja operoitiin digitaalisessa muodossa, huomattiin esimerkiksi, että tehdas pystyisi toimimaan yhtä tehokkaasti vähemmillä miljoonia euroja maksavilla koneilla kuin oli suunniteltu.

Digitaalinen kaksonen rakennettiin käyttäen Etteplanin asiantuntijoiden kehittämiä ketteriä sprinttipohjaisia menetelmiä.

”Haastattelimme kaikkia projektipäälliköitä sahauksesta reunanauhoitukseen ja lähetykseen. Tapasimme heitä päivittäin. Tällä tavalla tiiviisti kommunikoiden loimme digitaalisen kaksosen uuden tehtaan layoutista ja sen toimivuudesta. Meillä oli lopulta satoja muuttujia, jotka vaikuttivat tuotannon kulkuun ja OEE-tunnuslukuun”, sanoo Etteplanin Ohjelmistot ja sulautetut ratkaisut palvelualeen Ruotsin aluepäällikköJohan Nilsson.

”Tämä projekti todisti tiiviin yhteistyön ja mahdollisimman suuren avoimuuden hyödyt. Etteplan ymmärsi tarpeemme, ja valitut ketterät menetelmät olivat ainoa tapa saavuttaa tuloksia tässä aikataulussa. Simulointimallista on tullut tuotantopäälliköillemme tärkeä päivittäinen työkalu, ” Liljegren sanoo.

Simulointityökalu saatiin toimintakuntoon vuodessa, ja uusi tehdasrakennus nousee hyvää vauhtia. Digitaalisen kaksosen avulla todennettiin tehtyjä valintoja, haastettiin tavarantoimittajia ja varmistettiin, että pullonkaulat ja mahdolliset ongelmat havaitaan ajoissa myöhempien ongelmien välttämiseksi ja viime kädessä OEE-luvun parantamiseksi.

Digitaalinen kaksonen tarjoaa todellisen mahdollisuuden kasvattaa tuotannon tehokkuutta tehtaassa.

”Etteplan on jo pitkään auttanut vanhoja tehtaita nostamaan tehokkuutta digitalisaation avulla ja uusia tehtaita rakentamaan moderneja tuotantolinjoja. Tämä yhteistyö on hyvä esimerkki siitä, mitä läheisellä yhteistyöllä ja osaamisen yhdistämisellä voidaan saavuttaa”, sanoo Etteplanin Smart Factory ‑ratkaisuista vastaava johtajaJohan Ehrnrooth.

Lisätietoja:
Max Falenius, johtaja, Palveluratkaisut, Ohjelmisto- ja sulautetut ratkaisut, Etteplan, puh. 040 595 3645
Outi Torniainen, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Etteplan, puh. 010 307 3302

Nobia lyhyesti

Nobia kehittää ja myy keittiöratkaisuja Euroopassa useilla vahvoilla tuotemerkeillä, joihin kuuluvat Britanniassa Magnet, Pohjoismaissa HTH, Norema, Sigdal, Invita, Superfront ja Marbodal, Suomessa Petra ja A la Carte, Itävallassa ewe, Intuo ja FM sekä Alankomaissa Bribus. Nobian kannattavuus perustuu mittakaavaetujen ja houkuttelevien keittiövalikoimien yhdistämiseen. Konsernilla on noin 6 000 työntekijää, ja sen liikevaihto on noin 14 miljardia Ruotin kruunua. Osake on listattu Nasdaq Stockholm AB:ssä tunnuksella NOBI.

Etteplan lyhyesti

Olemme nopeasti kasvava teknologiapalveluyritys, joka on erikoistunut ohjelmisto- ja sulautettujen järjestelmien ratkaisuihin, suunnitteluratkaisuihin sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisuihin. Olemme alan edelläkävijä ja erotumme kilpailussa asiantuntijoidemme laaja-alaisen osaamisen avulla. Asiakkaamme ovat maailman johtavia valmistavan teollisuuden yrityksiä. Autamme heitä rakentamaan parempaa maailmaa suunnittelun, innovaatioiden ja digitalisaation avulla. Etteplan on viitoittanut tietä suunnittelualalla jo vuodesta 1983. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli 300,1 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on yli 4 000 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa, Tanskassa ja Kiinassa. Etteplanin osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETTE. www.etteplan.com