Siirry sisältöön

Lai­te­tes­taus­pääl­li­köt parantavat tuo­te­ve­ri­fioin­nin kus­tan­nus­te­hok­kuutta ja laatua

Aiheuttaako tuotetestaus päänsärkyä? Ratkaisu voi löytyä ulkoistamisesta Innovaation kehittäminen varsinaiseksi tuotteeksi tai laitteeksi on jännittävää mutta myös työlästä. Ensimmäisen prototyypin rakentaminen, tuotantolinjojen pystyttäminen, parhaan markkinoille meno -suunnitelman laatiminen… sekä testaus – se vaihe, joka usein pyrkii unohtumaan ja aiheuttaa eniten hankaluuksia. Vastassa on lukemattomia yllätyksiä, huolenaiheita ja ratkaistavia ongelmia. Onneksi on olemassa myös ratkaisu: laitetestauksen ulkoistaminen.

Jokaisen markkinoille tuotavan laitteen on poikkeuksetta täytettävä viranomaisvaatimukset. Lisäksi eri markkinoilla, kuten EU:ssa ja Yhdysvalloissa, on omat vaatimuksensa.

Niiden ottaminen huomioon mahdollisimman aikaisin suunnitteluvaiheessa on oleellisen tärkeää, sillä uudelleen suunnittelu on aina kallista ja aikaa vievää, mikä voi johtaa merkittäviin viivästyksiin. Laadun varmistamiseksi on suoritettava myös toiminnallisuustestaus. 

Tuotteen onnistunut lanseeraus edellyttää vaativien testien tuntemusta sekä tietoa kyseisiä testejä suorittavien laboratorioiden palveluvalmiudesta. Projektipäällikkö kantaa usein vastuun kaikista näistä vaiheista, mutta aivan liian usein hänen aikansa on kortilla, koska muut asiat vaativat kaiken hänen huomionsa.

Juuri tässä Etteplanin testauspäälliköt voivat auttaa.

”Testauspäällikkömme auttavat projektipäälliköitä kaikissa tuoteverifiointiin liittyvissä asioissa. He varmistavat, että jokaisella tuotteella on compliance-suunnitelma ja että jokainen tuote täyttää viranomaisvaatimukset. He pitävät myös silmällä määräaikoja ja ilmoittavat projektipäällikölle, kun on aika varata laboratoriotestit. Testauspäällikkömme huolehtivat myös dokumentoinnista, tekniset rakennetiedostot mukaan luettuna, ja pitävät tiedot ajan tasalla kansainvälistä tyyppihyväksyntää varten”, Etteplanin tuoteverifioinnista vastaavaa johtaja Timo Kallinen kertoo.

Kun Etteplanin testauspäällikkö varmistaa, että kaikki tapahtuu ajallaan ja standardien mukaisesti, projektipäällikölle jää enemmän aikaa keskittyä kriittisiin asioihin. Ulkoistetun testauspäällikön avulla toimintaan saadaan myös lisää joustavuutta, mikä auttaa saavuttamaan parempi tuloksia.

”Projektin alussa testauspäälliköllä on yleensä paljon hommia, mutta sitten seuraa hieman rauhallisempi vaihe. Asiakkaamme maksavat Etteplanin testauspäälliköstä vain tehtyjen tuntien mukaan, mikä tekee ratkaisuista erittäin kustannustehokkaan. Kun projektin vauhti jälleen kiihtyy, testauspäällikkö on ajan tasalla ja auttaa projektipäällikköä validoimaan tuotteen mahdollisimman aikaisin.”
 

Laaja asiantuntijaverkosto valmiina auttamaan

Etteplanin laajan asiantuntija- ja erikoisasiantuntijaverkoston osaaminen käsittää valtavan sovellus- ja tuotevalikoiman. He ovat testauspäälliköidemme tukena ja nostavat verifiointiprosessin työn tehokkuuden aivan uudelle tasolle.

”Pystymme aina kääntymään asiantuntijoidemme puoleen vaikkapa akkuihin tai tuoteturvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Asiakas saa meiltä oikeat vastaukset välittömästi sen sijaan, että käyttäisi omaa yleisasiantuntijaa, joka käyttäisi päiviä tai viikkoja ratkaisujen hakemiseen.”

Viranomaisvaatimusten täyttämiseen liittyy aina paljon järjestelemistä ja aikatauluttamista, joten sekä suuret että pienet yritykset voivat hyötyä ulkoistetusta testauspäälliköstä.

”Suuretkin yritykset jättävät testauksen usein viime hetkiin, mikä nostaa markkinoille menon kustannuksia tuntuvasti. Tarpeista riippumatta Etteplanilla on käytössään uusien tuotteiden kustannustehokkaan ja oikein ajoitetun lanseerauksen vaatimat laboratoriot ja verkostot”, Kallinen painottaa.