Siirry sisältöön

Ei omena kauas puusta putoa – isä ja poika Nettekoven

Isä Eric Nettekoven aloitti uransa Etteplanin vuonna 2022 ostamassa DDcomissa vuonna 1981 teknisenä kuvittajana (2D). ”Työ on muuttunut vuosien varrella paljon, esimerkiksi piirustuslauta on vaihtunut tietokoneisiin. Muutoksia on ollut kiinnostavaa seurata. Teknologian myötä työstä on tullut luovempaa, ja 40 vuoden uran jälkeen tiedossa on jälleen muutoksia yrityskaupan myötä.”
Eric on naimisissa ja hänellä on kolme lasta. Yksi heistä on tämän tehokaksikon toinen puolisko, Charlie. 

Charlie aloitti uransa toistakymmentä vuotta sitten vuonna 2012, myös DDcomissa. ”Tutustuin tekniseen kuvittamiseen DDcomissa pitäessäni välivuotta ennen opiskelujen aloittamista. Silloin päätin hankkia alan tutkinnon. Valmistuttuani palasin DDcomille ja urani lähti käyntiin.” Charlie aloitti 2D-kuvittamisessa, ja kun yhtiö aikoi perustaa 3D-kuvittamisen osaston, Charlieta pyydettiin mukaan – eikä hän epäröinyt myöntyä. ”Kaiken oppimani olen oppinut kollegoiltani.” Eric opetti jo nuorta Charlieta piirtämään. Hän piirtää yhä toisinaan vapaa-ajallaan, mutta töissä luovuus pääsee varsinaisesti valloilleen. 

Yrityskaupan jälkeen sekä Eric että Charlie olivat innoissaan uusista kollegoista ja ison monikansallisen yhtiön tarjoamista mahdollisuuksista. 

”Olemme nyt osa isompaa yhtiötä, jolla on isompi visio. Ja kun poikani Charlie on mukana tällä matkalla, se tekee kaikesta vielä hauskempaa”, Eric iloitsee. Eric ja Charlie tekevät töitä keskenään kuin ketkä tahansa työkaverit – he vain tuntevat toisensa vähän paremmin. 

”Minä kasvatin hänet, mutta nyt osat ovat kääntyneet”, Eric huomauttaa kollegoilleen nauraen. 

”Aluksi minä opetin Charlieta, mutta on pakko myöntää, että nyt on minun vuoroni oppia häneltä.” 

”Charlie on aina ollut luova, jo lapsena hän piirteli tai rakensi jotain Legoista. Olen iloinen, että hän lähti tekemään sitä, mistä hän nauttii. Näen häntä nyt lähes päivittäin, mikä on vain bonusta”, Eric sanoo. 

Työskenteleminen perheenjäsenen kanssa voi olla haastavaa, mutta Charlien neuvona on pysyä rehellisenä eikä töiden saa antaa vaikuttaa yksityiselämään tai päinvastoin. ”Olemme hyvin suoria toisillemme, mikä helpottaa asioita meille molemmille. On vain oltava rehellinen kaikissa tilanteissa ja kerrottava, mitä on mielessä.” Sama pätee työkavereihin; rehellisyys on luottamuksen kannalta olennaista. Charlie ja Eric ovat samaa mieltä myös siitä, että töissä on pyrittävä pitämään myös hauskaa. Huulenheitto voi lievittää stressiä, auttaa kohottamaan ilmapiiriä ja jopa motivoida työskentelemään kovemmin. ”Toimi ammattimaisesti, kunnioita toisten rajoja ja tiedä, milloin on oikea aika laskea leikkiä”, Charlie painottaa. 

Etteplanin ostettua DDcomin de Hurkin toimistolla on tapahtunut muutoksia. ”Projekteja tulee paljon, ja meidän on muistutettava itseämme, että hartiamme ovat nyt tätä toimistoa leveämmät. Laajempi kollegaverkosto tuntuu miellyttävältä ja on vähentänyt paineita. Tukea on tarjolla enemmän, ja toisaalta itseään voi haastaa entistä enemmän.” 

Uusiin kollegoihin tutustuttiin ja uusia työsuhteita luotiin yhteisessä grillijuhlassa. ”Meillä oli projekti, jossa käytetystä ohjelmistosta kenelläkään tiimissämme ei ollut aiempaa kokemusta. Operatiivisen päällikkömme avulla saimme yhteyden kollegaan, joka tunsi ohjelmiston ennestään. Hänen avullaan hoidimme homman onnistuneesti. Se oli ensimmäinen kerta, kun tunsin olevani osa jotain isompaa, tätä valtavaa kollegojen verkostoa”, Charlie muistelee. 

Pitkän työviikon päätteeksi Ericillä, Charliella ja joillakin muilla työkavereilla on tapana käydä perjantaina töiden jälkeen nauttimassa oluet – Vrijdagmiddagborrel, kuten Alankomaissa sanotaan. 

Ericillä ja Charliella on työ ja vapaa-aika hyvässä tasapainossa, ja kumpikin on tahoillaan voinut nauttia omista ja joistakin yhteisistäkin harrastuksista. Kalliokiipeilyn lisäksi Charlie harrastaa Ericin ja muun perheen kanssa hieman erikoislaatuisempaa lajia, lohikäärmevene-kilpailua. Pitkässä veneessä on 20 soutajaa, ja rummunlyöjä antaa soutamiseen tahdin. ”Ehkäpä voisimme laittaa pystyyn Etteplanin oman tiimin”, Eric sanoo. 

Nettekovenin parivaljakossa vaikuttavinta on heidän omistautumisensa vapaaehtoistyölle. Molemmat työskentelevät armeijan veteraanien parissa ja ovat matkustaneet ulkomaillekin auttamaan hädässä olevia. Eric, joka on itsekin veteraani, on tehnyt jo 25 vuotta vapaaehtoistyötä veteraanien hoivakodissa. Vuonna 2022 hän sai tunnustuksena vapaaehtoistyöstään ja muiden veteraanien auttamisesta Orania-Nassaun ritarikunnan kunniamerkin itse kuninkaalta. Eric on aina valmis antamaan omastaan. ”Työ on tärkeää, samoin kuin harrastukset ja vapaa-aika, mutta myös muiden auttaminen on tärkeää”, hän toteaa. 

”40 vuotta samassa firmassa ja 25 vuotta armeijassa – se on todellista lojaaliutta”, Charlie toteaa ylpeänä.