Digitalisaatio LoRa tarjoaa luotettavia IoT-ratkaisuja ja poikkeuksellisen vahvaa tietoturvaa – nyt ja tulevaisuudessa Digitalisaatio Lukuisien vahvuuksiensa ansiosta LoRa pitää pintansa kilpailevien teknologioiden rinnalla vielä vuosikaudet. Etteplan on ollut LoRa-kehityksessä mukana ensimetreiltä asti ja tuntee teknologian läpikotaisin. Jaa tämä artikkeli LoRassa on kyse radioteknologiasta, joka on tarkoitettu erityisesti esineiden internetin (IoT) tiedonsiirtoon. Parhaiten LoRa soveltuu tiedonsiirtoon, joka koskee yksinkertaisia ”esineitä” ja pieniä datamääriä, kuten yksittäisiä mittaustuloksia vaikkapa lämpö- tai sähkömittareista. ”Jos LoRaa vertaa kilpaileviin teknologioihin, se on avoin, luotettava ja edullinen teknologia”, kuvailee Etteplanin teknologiajohtaja Jaakko Ala-Paavola. ”LoRa on vähävirtainen ja kantaa todella pitkiä matkoja. Lisäksi se tarjoaa useidenkin eri ominaisuuksiensa ansiosta poikkeuksellisen vahvan tietoturvan.” LoRa on luotettava myös elinkaarensa näkökulmasta. Teknologiaa ympäröivässä ekosysteemissä on tätä nykyä mukana niin suuri määrä erilaisia toimijoita, että LoRa on takuuvarmasti olemassa ja hyödynnettävissä myös tulevaisuudessa. Suomi lukeutuu LoRa-rintamalla maailman edelläkävijämaihin, erityisesti siksi, että saatavilla on maanlaajuinen julkinen verkko. Yksityisiä verkkoja ja vesimittarien etäluentaa LoRasta tekee ainutlaatuisen muun muassa se, että teknologialla voi toteuttaa täysin vapaasti myös yksityisiä verkkoja. Tämä on vahva etu, joka takaa LoRan aseman yksityisverkkoteknologioiden huipulla tulevaisuudessakin. Yksityisille verkoille on kysyntää erityisesti teollisuudessa. Tyypillinen käyttökohde on tehdasalue tai muu rakennuskompleksi, johon voidaan helposti rakentaa IoT:ta palveleva yksityinen verkko päätelaitteen avulla. Lisäksi LoRa on omiaan palvelemaan alati yleistyvää rakennusautomaatiota, joka tekee rakennuksista tehokkaampia ja älykkäämpiä. Tällä hetkellä kuumin LoRa-sovellus on vesimittarien etäluenta, joka ei aikaisemmin ole ollut mahdollista, koska vesimittarien yhteydessä on vain harvoin saatavilla etäluentasovelluksen tarvitsemaa sähköä. Vesimittarit käyvät malliesimerkistä siitä, milloin LoRa on parhaimmillaan. Sovellus ei vaadi jatkuvaa bittivirtaa, vaan yksittäisen mittarilukeman silloin tällöin. Vähävirtainen laite toimii sisäänrakennetulla paristolla kaksitoista vuotta, kun vesimittarien lakisääteinen vaihtoväli on kymmenen vuotta. ”Kaiken lisäksi sovellus saadaan mittariin todella edullisesti: se lisää vesimittarin valmistuskustannuksia vaivaisella viidellä eurolla”, Ala-Paavola huomauttaa. ”Etteplanille vesimittarit ovatkin julkisen verkon ratkaisuissa tällä hetkellä se tärkein sovelluskohde.” Kokenut LoRa-asiantuntija Etteplan on ollut LoRa-kehityksessä vahvasti mukana jo teknologian varhaisimmista vaiheista lähtien. Yrityksen sitoutumista teknologian kehitykseen kuvaa hyvin sen LoRa Alliance -jäsenyys. Kyse on voittoa tavoittelemattomasta organisaatiosta, jonka yli viidensadan jäsenyrityksen missiona on edistää LoRaWAN-verkon ja LoRa-sovellusten voittokulkua paremman IoT:n ja älykkäämmän maailman hyväksi. Etteplan on LoRa Alliancen Contributor-jäsen, ja sillä on maailman ensimmäinen allianssin virallisesti hyväksymä testilaboratorio. Myös ensimmäinen LoRa Alliance -sertifioitu tuote koko maailmassa testattiin Etteplanin laboratoriossa. LoRa-osaamisellaan Etteplan sijoittuukin takuuvarmasti kotimaisten palveluntarjoajien eturiviin. Yritys tuntee teknologian kuin omat taskunsa, onhan se ollut LoRa Alliancen kautta mukana määrittelemässä, mitä teknologia käytännössä tarkoittaa. Osaamista tukevat lisäksi vahvuudet radioteknologian ja antennisuunnittelun alueilla sekä maailmanluokan testilaboratorio. ”Myös referenssejä meillä on runsaasti”, Ala-Paavola lisää. ”Olemme olleet mukana lukuisissa projekteissa niin päätelaitesuunnittelijan ominaisuudessa kuin integraattorinakin, jolloin esimerkiksi valmis kaupallinen laite on otettu osaksi asiakkaalle suunniteltua järjestelmää.”
Jaakko Ala-Paavola Technology Director Solutions & Technologies Software & Embedded Solutions +358 447 552 936 Lähetä viesti
Digitalisaatio | 22.06.2023 Teollisuus 5.0 – jälleen uusi vallankumous vai fiksumman tekemisen mahdollistaja?
Digitalisaatio | 22.06.2023 Teknologiajohtaminen palveluna – käytä parasta asiantuntijaa tukemaan teollisuusyrityksesi digitalisaatiota
Digitalisaatio | 22.06.2023 Teollisuus 5.0 synnyttää aaltoja valmistavassa teollisuudessa – kolme keinoa eteenpäin
Digitalisaatio | 07.12.2022 Tuotteiden kyberturvallisuus tulee EU:ssa pakolliseksi nopealla aikataululla
Digitalisaatio | 11.10.2022 Miten rakennetaan optimaalinen teollinen ratkaisu globaalin IoT:n aikakaudella
Digitalisaatio | 11.10.2022 Uusilla turvallisuusmääräyksillä suuret vaikutukset teollisuuden digitalisaatioon