Tuotekehityksen tehokkuus Ota huomioon nämä kolme asiaa, kun mietit ulkoistusta lähelle Tuotekehityksen tehokkuus Millaisia asioita on otettava huomioon, kun yritys harkitsee palvelujen ostamista nearshoring- eli lähiulkoismallilla? Etteplanin Puolan yksikön myyntijohtaja Tomasz Badowski nostaa esille kolme keskeistä seikkaa. Jaa tämä artikkeli 1. Minkä strategian valitsen ulkoistukseen? Nearshoring-palveluja voi hyödyntää erilaisilla strategioilla riippuen siitä, kuinka keskeisiä tehtäviä halutaan ulkoistaa ja miten paljon yritys haluaa itse ohjata työtä. Helpoimmillaan yritys voi hankkia ulkoistuskumppanilta vain työvoimaa perustason tehtäviin ja ohjata työtä itse. Hieman pidemmälle menevässä delegoinnin mallissa tehtävät ovat samantyyppisiä, mutta työn ohjausvastuu annetaan ulkoistuskumppanille. Ulkoistuskumppanilta voidaan myös hankkia osaamista yrityksen ydintoimintojen hoitamiseen – esimerkiksi muodostamalla etäosaamiskeskus. Parhaimmillaan ulkoistussuhde kasvaa strategiseksi yhteistyöksi, jossa kumppani ottaa vastuuta yritykselle keskeisistä projekteista tai tehtävistä. "Yleensä yhteistyössä lähdetään yksinkertaisemmista malleista. Kun luottamus kumppaniin kasvaa, voidaan siirtyä hyvinkin strategiseen yhteistyöhön", kertoo Badowski. 2. Oikeanlaisen partnerin löytämisessä täytyy olla tarkkana Oikean kumppanin valinta on tärkeimpiä asioita lähiulkoistuksen onnistumisen kannalta, ja valinnassa täytyy siksi olla tarkkana. "Hyvin monet yritykset esimerkiksi Puolassa haluavat tarjota ulkoistuspalveluja, mutta niillä ei ole siitä kokemusta. Se on merkittävä riski asiakkaalle", Badowski kertoo. Hyvällä kumppanilla on esimerkiksi oikeanlaiset prosessit ja työkalut, jotka soveltuvat nimenomaan ulkoistuspalvelujen tarjoamiseen. Muuten yhteistyö voi muuttua työlääksi. Badowskin mukaan on myös tärkeää, että nearshoring-kumppanin omat paikalliset kumppaniverkostot ovat kunnossa. Näin asiakas saa helposti laadukkaita paikallisia lisäpalveluita, kun niitä tarvitaan. 3. Valitse sopiva työtapa Nearshoring-yhteistyötä voidaan tehdä useilla erilaisilla työtavoilla ja toimitusmalleilla. Asiakas voi esimerkiksi hankkia yksittäisen työntekijän työpanosta tai hieman laajempia työkokonaisuuksia. Badowski kertoo, että jotkut asiakkaat hankkivat kokonaisia ketterän kehityksen etätiimejä työskentelemään hankkeisiin. Toisinaan työstä tehdään kokonaisprojekti, jossa kumppani vastaa koko hankkeesta, myös sen budjetista ja aikataulusta. Ja joissain tapauksissa päädytään jatkuvan palvelutuotannon malliin. "Yksi menestyksen elementti on se, että osataan valita sopiva prosessi ja työtapa erilaisiin hankkeisiin ja tehtäviin", neuvoo Badowski. Lue myös: Nearshoring tuo yllättäviä hyötyjä – Neljä etua, joita useimmat yritykset eivät ole oivaltaneet
Tuotekehityksen tehokkuus | 18.12.2020 Miten elektroniikkasuunnittelun ja -valmistuksen läheinen yhteistyö voi nopeuttaa markkinoille pääsyä ja säästää kustannuksia?
Tuotekehityksen tehokkuus | 18.06.2020 Nearshoring tuo yllättäviä hyötyjä – Neljä etua, joita useimmat yritykset eivät ole oivaltaneet
Tuotekehityksen tehokkuus | 22.04.2020 Haluatko parantaa tuotteesi kannattavuutta 5 vai 50 prosenttia?