Innovaatiot ja uudet teknologiat Tekoälyyn perustuvat innovaatiot suunnittelutyössä Innovaatiot ja uudet teknologiat Suunnittelijoiden työ on teknologian kehityksen myötä melkoisessa murroksessa. Tekoäly näkyy jokaisessa työprosessissa, ja uusien teknologioiden markkinoille tulo muuttaa tuoteinnovointia, suunnittelua ja -tuotteiden testausta ja suunnittelijoiden ajatusmaailmaa ylipäänsä. Tekoälyn pelätään yleisesti vievän ihmisiltä työpaikat, mutta se käsitys on aika heittää romukoppaan. Totuus on nimittäin aivan toinen. Oxfordin yliopiston tekemässä tutkimuksessa todettiin, että tekoäly uhkaa vähiten juuri luonnontieteiden ja insinööritieteiden alojen eli ns. STEM-alojen (engl. science, technology, engineering, and mathematics) ammattilaisten työllisyyttä. He itse asiassa hyötyvät eniten tekoälyn kaltaisista uusista teknologioista. Jaa tämä artikkeli Omaksumisen tärkeys Koneoppimisteknologia ja tekoäly voivat muuttaa insinöörien työtapoja radikaalisti. Näiden uusien työkalujen sulauttaminen ekosysteemiin luo uudenlaisia valmiuksia, tukee työntekijöiden kehitystä innovatiivisiksi suunnittelijoiksi ja mahdollistaa entistä haasteellisempien teknologiakokonaisuuksien suunnittelun. Alan kehityksessä mukana pysyminen edellyttääkin insinööreiltä kykyä ymmärtää ja jossain määrin jopa ennustaa, missä ja miten koneoppiminen ja tekoäly määrittelevät rajat uusiksi, sekä kykyä hyödyntää uusia mahdollisuuksia ja pysyä kilpailukykyisinä. Adaptaation edistäminen Oli aika, jolloin tekoäly oli ylimääräinen herkku, insinöörien leikkikalu. Nyt siitä on kuitenkin tullut suunnittelutyön olennainen perusta. Tekoälyn yleistymisen lähempi tarkastelu paljastaa, että se on nopeasti löytänyt tiensä monille päivittäisen työn osa-alueille. Toimenkuvat uusiksi Jokainen teknologinen innovaatio on perinteisesti luonut uuden työ- ja tutkimusalan. Tekoäly on vahvasti etualalla tämän päivän teknologia- ja digitaalisuuslähtöisessä innovaatioympäristössä. Muutos koskee niin tekijöitä kuin työn tekemisen tapoja ja paikkoja. Työprosessit muuttuvat mikroperspektiivissä, sillä tekoäly mahdollistaa entistä kompleksisempien ja yksityiskohtaisempien kokonaisuuksien suunnittelun. Isossa kuvassa uuden teknologian tuomat mahdollisuudet synnyttävät kokonaisia uusia toimialoja, ja insinöörien on vastattava niiden tarpeisiin. Mukaudu kun vielä voit Koneoppimisen ansiosta tietokoneet ja järjestelmät pystyvät oppimaan ja hoitamaan optimaalisesti osan aiemmin insinöörille kuuluneista tehtävistä. Tekniikka parantaa tietokoneiden kykyä toimia itsenäisesti, ja pysyäkseen mukana alan kehityksessä insinöörien on kyettävä sopeutumaan tähän ja ennustamaan, millä tavoin heidän työnsä tulee uuden teknologian myötä muuttumaan. Yhteenveto Koneoppimisen ja tekoälyn aikakaudella on olennaisen tärkeää sopeutua tietotekniikan mukana muuttuviin työprosesseihin. Onnistunut adaptaatio edellyttää näiden teknologioiden hyötyjen sekä niiden mahdollistaman monipuolisemman ja syvemmän informaation ja tästä syntyvien hienojen innovaatioiden ennakkoluulotonta hyödyntämistä. Esineiden internet ja tekoälyn tuomat uudet tiedonkeruu- ja -hallintamahdollisuudet auttavat edistämään tuottavuutta ja innovointia, edistävät merkittävästi suunnittelua ja luovat entistä enemmän kasvumahdollisuuksia.
Carl-Eric Ryberg Department Manager Technical Documentation Solutions, AIM +46 70 355 6774 Lähetä viesti
Innovaatiot ja uudet teknologiat | 27.09.2023 Miten DevOps muuttaa yritysten työtapoja: kokemuksia ja oivalluksia DevOps-insinöörin näkökulmasta
Innovaatiot ja uudet teknologiat | 21.07.2023 Helppoa ja miellyttävää terveysmittausta – puettavien lääkinnällisten laitteiden suunnittelu
Innovaatiot ja uudet teknologiat | 22.06.2023 Pienemmät kustannukset ja tehokkaammat prosessit: kolme syytä, miksi malliperustainen tuotemäärittely kannattaa
Innovaatiot ja uudet teknologiat | 09.06.2023 Ilmastotiekartta tueksi yritysten hiilijalanjäljen hallintaan