Niklas Bitén: Merkityksellinen työ ja mahdollisuus vaikuttaa Niklas Biténistä on moneksi. Hän on isä, lentäjä, vapaaehtoistyöntekijä, maratoonari ja insinööri. Insinöörinä hän on toiminut noin seitsemän vuotta, joista neljä Etteplanilla. Niklas toimii järjestelmäinsinöörinä Tukholmassa. Hänen työkenttäänsä on ILS (Integrated Logistics Support), mikä tarkoittaa työskentelyä lentokoneiden ja muiden kulkuneuvojen parissa. Hän analysoi osia, pidentää niiden kestoikää ja tarkastelee tuotteiden elinkaarta aina kehitysvaiheesta lopulliseen tuotteeseen. ”Teen tärkeää työtä, josta on hyötyä muille. Työsarkaa riittää, mikä sopii minulle, ja saan tehdä jotakin arvokasta muiden hyväksi”, hän sanoo. Hän aloitti testausinsinöörinä ja on sittemmin siirtynyt lentokoneisiin ja ajoneuvoihin pääasiassa Ruotsin puolustusteollisuudelle toteutettavissa projekteissa. Niklas kiinnostui lentokoneista jo 10-vuotiaana. Häntä kiehtoi valtavan kokoisten ja teknisten koneiden monimutkaisuus. Siitä lähtien hän on tiennyt, että haluaa työnsä liittyvän lentokoneisiin. Hän suoritti lentoluvan pian lukiosta päästyään ja päätti myöhemmin opiskella insinööriksi ymmärtääkseen lentämistä myös teoriassa. Puolustusteollisuus on hänelle täydellinen ala, sillä häntä kiinnostavat sekä teoreettinen että käytännön puoli. Niklakselle yhtä mieluisia työkohteita lentokoneiden lisäksi ovat esimerkiksi helikopterit, kuorma-autot ja sukellusveneet. ”Kunhan työ on teknisesti monimutkaista ja liittyy jotenkin kulkuneuvoihin tai laitteisiin, olen tyytyväinen”, hän sanoo hymyillen. Hän on aikaisemmin lentänyt Ruotsin vapaaehtoisessa puolustusorganisaatiossa FFK:ssa, joka turvaa Tukholman saaristoa yhteistyössä Ruotsin puolustusvoimien kanssa. ”Se on hyvä tapa pitää yllä lentotaitoa ja tehdä jotakin tärkeää ja merkityksellistä yhteiskunnalle, mitä pidän erittäin arvokkaana asiana.” Niklas kokee, että Etteplanilla hän pääsee kehittämään osaamistaan mielensä mukaan, kokeilemaan uusia taitoja ja osallistumaan eri alojen projekteihin. Hänestä se on erittäin innostavaa. Tulevaisuudessa hän haluaisi ottaa enemmän vastuuta ja toimia jossain vaiheessa myös tiimin vetäjänä eri projekteissa. ”Yksi asia on varma – voin osallistua minua kiinnostaviin projekteihin ilman mitään rajoja. Olen kokeillut erilaisia asiakkaita ja projekteja, tehnyt kansainvälistä työtä ja kehittänyt itseäni ammatillisesti.” ”Meillä on paljon kiinnostavia toimeksiantoja ja paljon tilaa kasvaa tiimissämme! Täällä työskentely on erittäin hyvä kokemus, ja olisi hienoa saada joukkoomme lisää meistä kiinnostuneita.” Vapaa-aikanaan Niklas on isä ja aviomies, ja juokseminen on hänen intohimonsa. Hän on juossut maratoneja yli 10 vuoden ajan, ja hänestä siinä parasta on helppous. ”Hyvät kengät vain jalkaan ja menoksi! Se on toimistotyötä tekevälle erittäin hyvä liikuntamuoto. Voin juosta töihin tai tehdä lenkin lounastunnilla, mikä on hieno juttu”, Niklas sanoo hymyillen. ”Joustavan työajan ansiosta se on helppoa. Etteplanilla luotetaan, että saan työt tehtyä, ja saan suunnitella päiväni joustavasti.” Niklas arvostaa myös sitä, että Etteplan sponsoroi terveys- ja hyvinvointitapahtumia, kuten Blodomloppet ja Tough Viking. ”Tiedän, että se voi kuulostaa kliseiseltä, mutta me todellakin vaikutamme asioihin, niin kuin mottomme kuuluu. Työskentely Etteplanilla on merkityksellistä, ja se itsessään tuntuu tosi hyvältä. Meillä on paljon mielenkiintoisia projekteja, hyvä ilmapiiri ja esimiehet, jotka todella kuuntelevat alaisiaan.”
Määräystenmukaisuus ja turvallisuus | 03.11.2022 Kuinka taataan verkkoon liitettyjen laitteiden turvallisuus – polun visualisointi