Close
Pei Yi Soh Banner

Pei Yi Soh: Lupa kokeilla uutta

Pei Yi Soh on työskennellyt Etteplanilla tammikuusta 2020 lähtien. Valmistuttuaan Malesiassa tekniikan kandidaatiksi hän muutti Alankomaihin ja suoritti Eindhovenin yliopistossa diplomi-insinöörin tutkinnon. Pei Yi toimii nyt mekaniikkasuunnittelijana Etteplanin toimistossa Sonissa Alankomaissa.  

Reilu vuosi valmistumisensa jälkeen Pei Yi aloitti tehtävässä Supplier Quality Engineer (SQE). Hänen toimenkuvaansa kuului varmistaa laatutuotteiden toimitus sekä edistää ja ylläpitää suhteita toimittajiin. 

”En voi tarpeeksi korostaa, miten tärkeää esimieheni neuvot ja tuki olivat, kun tuli aika päättää seuraavasta askeleesta urapolullani”, Pei Yi sanoo.  

Etteplan haluaa, että yrityksen työntekijät pyrkivät kehittämään uraansa, ja kun Pei Yi kertoi olevansa kiinnostunut siirtymään nykyiseen mekaniikkasuunnittelijan tehtäväänsä, yritys ja johto tukivat häntä.  

Pei Yin nykyiseen työhön suunnittelijana kuuluvat muun muassa vaatimusten määrittely asiakkaan tarpeiden pohjalta, konseptien kehittäminen ja suunnittelu, testaus ja kvalifiointi sekä testauslaitteiden määrittely. 

”Olen nyt tuotekehitysprosessin toisella puolella, ja se on minusta todella kiehtovaa.” 

Etteplanilla Pei Yi on päässyt kehittämään teknistä osaamistaan sekä eri projekteissa että hänelle tarjotussa koulutuksessa. Yrityksen sitoutuminen korkeaan laatuun ja eheyteen on linjassa Pei Yin omien arvojen kanssa, joten työpaikka tuntui omalta. 

”Viihdyn Etteplanilla todella hyvin. Työkaverit ovat mukavia ja avuliaita ja johtajat ovat avoimia palautteelle. Voin luottaa siihen, että esimieheni tukee urakehitystäni”, Pei Yi sanoo.  

Etteplanin tarjoamat työaikajoustot tarkoittavat, että Pei Yi voi tehdä enemmän niinä päivinä, kun työ tuntuu sujuvan, ja vähemmän toisina. Motivaatio, tuottavuus ja keskittyneisyys säilyvät paremmin, ja työ ja muu elämä on helpompi sovittaa yhteen.  

Pei Yi nauttii nykyisen työnsä haasteista, ja lopputuotteet nähdessään hän tuntee aina saaneensa jotakin aikaan. Tulevaisuudessa Pei Yi näkee kehittyvänsä jatkuvasti työn korkean laadun varmistamiseksi ja uusien haasteiden selättämiseksi.  

”Odotan innolla, mihin työmme kehittyy tulevina vuosina”, Pei Yi sanoo leveä hymy kasvoillaan.