Close

Husqvarna

Husqvarna tunnetaan muun muassa moottorisahoistaan, puutarhakoneistaan ja robottiruohonleikkureistaan. Yritykselle on tärkeää, että tuotteita käytetään ja huolletaan oikein ja turvallisesti. Siksi teknisen dokumentoinnin eli esimerkiksi käyttöoppaiden ja manuaalien on oltava ensiluokkaisia.

Asia
Asiantuntemus

Husqvarna luottaa Etteplanin ulkoistusmalliin


Husqvarna ulkoisti teknisen dokumentointinsa, sekä tuotannon että ylläpidon, kokonaisuudessaan Etteplanille huhtikuussa 2015. Päätös ulkoistuksesta syntyi, koska tekninen dokumentointi ei ole Husqvarnan ydintoimintaa. Se on tähän asti hoidettu paikallisesti eri maissa, ja siksi prosesseissa on ollut tehostamisen varaa ja laatupuutteita.

Yhteistyö Etteplanin ja Husqvarnan välillä aloitettiin Jönköpingissä, mutta tulevaisuudessa Etteplan ottaa vastuulleen teknisen dokumentoinnin myös Saksassa, Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Japanissa.

”Yksinkertaisempi ja yhtenäisempi prosessi nopeuttaa toimintaamme, säästää kustannuksia ja parantaa laatua. Uskomme, että konkreettisia tuloksia saadaan nähdä jo pian,” sanoo Daniel Hanngren, Director Communality, Technical Office, Husqvarna Group.

 

Lähde: Etteplanin vuosikertomus 2015

Related content

Sulzerin tukena rakenteisen dokumentaation käyttöönotossa

Sulzer on maailman johtavia nestetekniikan osaajia, jolla on pitkä kokemus innovatiivisten tuotteiden ja palveluiden kehittämisestä, jotka edistävät kestävää kehitystä – ja auttavat Sulzerin asiakkaita rakentamaan parempaa maailmaa. Sulzerin asiakkaat hyötyvät yrityksen sitoutumisesta innovaatioihin, suorituskykyyn ja laatuun sekä 180 maailmanluokan tuotantolaitoksen ja palvelukeskuksen verkostosta eri puolilla maailmaa. Sulzerin liiketoiminta jakaantuu kolmeen divisioonaan: pumppulaitteet, palvelut ja kemiantekniikka.

Autonomisia, älykkäitä puunkäsittelyratkaisuja yhdessä ANDRITZIN kanssa

Kansainvälinen teknologiakonserni ANDRITZ on yksi maailman johtavista innovatiivisten laitosten, laitteiden ja palvelujen toimittajista sellu- ja paperiteollisuudelle, vesivoimateollisuudelle, metalli- ja terästeollisuudelle, sekä kunnallisiin ja teollisiin erotusteknologiaratkaisuihin sekä eläinrehun ja biomassapellettien tuotantoon. Myös automaatio ja palveluliiketoiminta ovat tärkeitä liiketoimintasegmenttejä. Pörssiyhtiön pääkonttori on Grazissa Itävallassa, ja yhtiö työllistää noin 29 100 henkeä. ANDRITZilla on yli 280 toimipaikkaa yli 40 maassa.

Ebusco luo yhdessä Etteplanin kanssa pohjaa teknisen sisällön hallinnalle

Ebusco kehittää, valmistaa ja markkinoi täyssähköisiä kaupunkibusseja ja maantielinja-autoja sekä niihin liittyvää ekosysteemiä. Hollantilaisyrityksen pääkonttori sijaitsee Deurnessa. Euroopan suurkaupungeissa, esimerkiksi Amsterdamissa, Frankfurtissa ja Münchenissä, liikennöi yli 350 Ebuscon bussia.

Kemiran KemConnect™-jätevedenpuhdistusratkaisujen tuotteistaminen

Kemira on maailman johtava kestäviä kemikaaliratkaisuja runsaasti vettä käyttäville teollisuudenaloille valmistava yhtiö. Se tarjoaa asiakkaiden prosessi- ja resurssitehokkuutta sekä tuotelaatua parhaalla tavalla tukevia tuotteita ja asiantuntemusta. Kemiran keskeisimmät asiakastoimialat ovat massa- ja paperiteollisuus, öljy- ja kaasuteollisuus sekä veden käsittely.

Tiukalla aikataululla laadukas ratkaisu

Sähköpyörien sähköjärjestelmiä kehittävä Revonte aloitti yhteistyön Etteplanin kanssa loppuvuodesta 2019. Etteplanin suunnittelema ja toteuttama langaton poljinväännönmittausjärjestelmä mahdollisti sen, että Revonten tuotteen ensimmäiset esituotantosarjat ovat nyt tehty ja sarjatuotannon aloittaminen on käsillä. 

Ota yhteyttä
Jukka Lahtinen
Jukka Lahtinen
johtaja, globaali myynti