Close

SEOn yrityskorttiratkaisun ylläpidon hoitaa Etteplan

Asia

SEOn huoltoasemaverkoston kauppiaat palvelevat kuluttaja- ja yritysasiakkaita ympäri Suomea. Etteplan ylläpitää verkoston yrityskorttiratkaisua. Työ sisältää ennakoivaa ylläpitoa, käyttötukea, erilaisia selvitystöitä sekä raportointia. Lisäksi huolehditaan aineistojen sisäänluvusta ja oikeellisuudesta, sulkulistan muodostamisesta, tietokannan varmuuskopioinneista sekä levytilojen seurannasta. Pienkehitys ja ennakoiva ylläpito huolehtivat ohjelmiston jatkuvasta toiminnasta ja tarvittavista päivityksistä. Poikkeustilanteiden selvityksiä tehdään aina tarvittaessa. Korttijärjestelmän on toimittava keskeytyksettä. Koska kauppiaiden ja heidän yritysasiakkaidensa tarpeet ovat erilaisia, tehdään myös asiakastarpeen mukaisia räätälöintejä. Yrityskorttiratkaisuun liittyy myös yhteistyökumppaneiden verkosto, jonka koordinointi kuuluu myös ylläpitosopimuksen piiriin.

”Yhteistyömme on jatkunut jo pitkään, kertoo Etteplanin palvelupäällikkö Hannu Korpi” Etteplanin ratkaisuylläpidon, Etteplan ALMin asiantuntijat varmistavat, että SEO-kauppiaat voivat keskittyä ydinliiketoimintaansa. Ylläpidon ja ennakoivan huollon vuoksi yrityskorttiratkaisu ja siihen liittyvät palvelut toimivat keskeytyksettä.”

Suomalainen Energiaosuuskunta (SEO) on kauppiaiden hallitsema suomalainen öljy-yhtiö, joka on toiminut jo vuodesta 1978. SEO-verkosto on jo yli 200 jakeluaseman, huoltoaseman tai automaattiaseman verkosto.  SEO-kauppiaat päättävät itse asemansa palveluista sekä polttoaineiden jakelun ja hinnoittelun ratkaisuista. Tähän perustuu SEO-verkoston itsenäisyys ja riippumattomuus. SEOn huoltoasemaverkoston kauppiaat palvelevat asiakkaita ympäri maan aina Suomenlahden rannalta Nuorgamiin saakka.

Etteplan ALM (Application lifecycle management) huolehtii ratkaisuylläpidosta ja kriittisistä sovelluksista siten, että asiakas voi keskittyä ydinliiketoimintaansa.

SEO logo

”Nykyisin yrityselämässä henkilöstö-, sekä laiteresurssien pitäminen yrityksen sisällä on varsin haasteellista. SEO Yrityskorttiratkaisu järjestelmänä sekä sen ylläpidon ulkoistaminen Etteplanille on ollut varsin onnistunut ja tehokas ratkaisu. Olemme tyytyväisiä”, sanoo SEO:n asiantuntija Tero Riuttamäki

Related content

S-Business sai kattavaa tietoa palvelunsa turvallisuudesta

S-Business on S-ryhmän asiakasohjelma ja yrityksille suunnattu maksukortti. Kortti käy yli 1800 S-ryhmän toimipaikassa, ja S-Business-kortteja käytetään päivittäisissä ostoksissa yli 44 000 suomalaisessa yrityksessä. S-Business Oy on SOK:n omistama tytäryhtiö. 

Autonomisia, älykkäitä puunkäsittelyratkaisuja yhdessä ANDRITZIN kanssa

Kansainvälinen teknologiakonserni ANDRITZ on yksi maailman johtavista innovatiivisten laitosten, laitteiden ja palvelujen toimittajista sellu- ja paperiteollisuudelle, vesivoimateollisuudelle, metalli- ja terästeollisuudelle, sekä kunnallisiin ja teollisiin erotusteknologiaratkaisuihin sekä eläinrehun ja biomassapellettien tuotantoon. Myös automaatio ja palveluliiketoiminta ovat tärkeitä liiketoimintasegmenttejä. Pörssiyhtiön pääkonttori on Grazissa Itävallassa, ja yhtiö työllistää noin 29 100 henkeä. ANDRITZilla on yli 280 toimipaikkaa yli 40 maassa.

Fortum Spring tasapainottaa energiaverkkoa

Fortum on eurooppalainen energiayhtiö, jolla on toimintaa yli 40 maassa. Fortum tarjoaa asiakkailleen sähköä, kaasua, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Fortum haluaa saada asiakkaat ja yhteiskunnan mukaan muutokseen puhtaamman maailman puolesta. Fortum on Euroopan kolmanneksi suurin hiilidioksidipäästöttömän sähkön tuottaja.  Fortumilla on noin 19 000 ammattilaista ja yhteenlaskettu tase noin 69 miljardia euroa, joten Fortumilla on mittakaava, osaaminen ja resurssit kasvaa ja viedä energiasiirtymää eteenpäin.

Suunnittelumenetelmien avulla suuntaa Vointyn liiketoiminnalle

Oululainen terveysteknologian start-up Vointy yhdisti voimansa Etteplanin kanssa tuodakseen markkinoille aivan uudenlaisen terveys- ja hyvinvointisovelluksen. Vointy ei halunnut keskittyä henkilökohtaisiin hyvinvointimittareihin ja kilpailla puettavan teknologian hajanaisilla, kylläisillä markkinoilla vaan suuntasi sovelluksensa työnantajille ja niiden henkilöstön kehittämisosastoille.

Talenomille jatkuvaa tietoturvatestausta ja tietoisuuden lisäämistä - Etteplanista pitkäaikainen kumppani

Talenom on vuonna 1972 perustettu ketterä ja edistyksellinen tilitoimisto. Talenomin liiketoiminta-ajatus on yrittäjien arjen helpottaminen markkinoiden helppokäyttöisimmillä sähköisillä työkaluilla sekä pitkälle automatisoiduilla palveluilla. Kattavien tilitoimistopalvelujen lisäksi Talenom tukee asiakkaidensa liiketoimintaa monipuolisilla asiantuntijapalveluilla sekä rahoitus- ja pankkipalveluilla. Talenomin visiona on tarjota ylivoimaiset tilitoimisto- ja pankkipalvelut pk-yrityksille.

Ota yhteyttä
Tero Kivistö
Tero Kivistö
Director, Application Lifecycle Management