Close

Valmet

Valmetin ja Etteplanin strateginen kumppanuus perustuu avoimuuteen.Valmetin ja Etteplanin yhteistyö mekaniikkasuunnittelun ja dokumentoinnin saralla on jatkunut jo yli 30 vuotta.

Asia
Asiantuntemus

Valmet tuottaa asiakkailleen laajoja teknologia- ja automaatioratkaisuja sekä palveluita, kuten kokonaisia paperinvalmistuslinjoja ja tehdaskohtaisia automaatioprojekteja. Laadukkaiden ratkaisujen kehittämiseen Valmet tarvitsee Etteplanin kaltaisia strategisia kumppaneita. Vuonna 2014 Valmet palkitsi Etteplanin yhteistyökumppanina, joka on parhaiten parantanut sen kustannustehokkuutta.

”Visiomme on tulla maailman parhaaksi asiakkaidemme palvelussa. Tähän pyrimme panostamalla painopistealueisiimme, kuten erinomaiseen asiakasosaamiseen, johtajuuteen teknologiassa ja innovaatioissa sekä erinomaisiin prosesseihin. Etteplanin kaltaiset globaalit kumppanit auttavat meitä kulkemaan oikeaan suuntaan.”

Kari Humalajoki, johtaja, Valmetin Paperit -liiketoimintalinjan Kiinan toiminnot

 

Kiinassa kustannustehokkuus korostuu

 

Valmetin Paperit -liiketoimintalinja on toiminut Kiinassa vuodesta 2006 lähtien ja sillä on maassa kaksi tuotantoyksikköä. Humalajoen mukaan kapasiteetin hallinta suhdanneherkällä toimialalla ja Kiinan voimakkaasti kasvavilla markkinoilla on haastavaa. Etteplanin avulla Valmet on pystynyt sekä sopeuttamaan suunnittelukapasiteettinsa markkinan muutoksiin, että parantamaan hintakilpailukykyään.

”Kiinassa asiakkaat ovat erittäin hintatietoisia. Meille on ollut kriittisen tärkeää, että olemme Etteplanin avulla pystyneet parantamaan hintakilpailukykyämme ja kannattavuuttamme. Näen tärkeänä myös sen, että Etteplanin suunnittelutiimi toimii fyysisesti meitä lähellä ja käy kanssamme avointa dialogia”, Humalajoki sanoo.

Aktiivisuus yhteistyön kehittämisessä

 

Humalajoki arvostaa Etteplanin asiantuntijoiden tapaa kuunnella ja palvella asiakasta sekä esittää koko ajan uusia ratkaisuja.

”Tästä esimerkkinä on Etteplanin meille räätälöimä, Kiinassa järjestetty suunnittelijakoulutus. Etteplanin avulla saimme ammattitaitosta henkilöstöä juuri meidän tarpeisiin. Se on hyvä osoitus yhteistyömme toimivuudesta ja joustavuudesta”, Humalajoki sanoo.

Digitalisaatio muuttaa myös Valmetin liiketoimintaprosesseja. Humalajoki pitää mahdollisena, että tulevaisuudessa Valmetin ja Etteplanin yhteistyö laajenee IoT-kehitystyöhön.

”Lanseerasimme kesällä Valmetin uuden teollisen internetin palveluvalikoiman. Onkin kiinnostavaa nähdä, voisimmeko hyödyntää jatkossa Etteplanin osaamista sulautetuissa järjestelmissä ja IoT:n ratkaisuissa.”

Kari Humalajoki, johtaja, Valmetin Paperit -liiketoimintalinjan Kiinan toiminnot

Related content

Autonomisia, älykkäitä puunkäsittelyratkaisuja yhdessä ANDRITZIN kanssa

Kansainvälinen teknologiakonserni ANDRITZ on yksi maailman johtavista innovatiivisten laitosten, laitteiden ja palvelujen toimittajista sellu- ja paperiteollisuudelle, vesivoimateollisuudelle, metalli- ja terästeollisuudelle, sekä kunnallisiin ja teollisiin erotusteknologiaratkaisuihin sekä eläinrehun ja biomassapellettien tuotantoon. Myös automaatio ja palveluliiketoiminta ovat tärkeitä liiketoimintasegmenttejä. Pörssiyhtiön pääkonttori on Grazissa Itävallassa, ja yhtiö työllistää noin 29 100 henkeä. ANDRITZilla on yli 280 toimipaikkaa yli 40 maassa.

Valmet kehittää vihreää siirtymää tukevaa teknologiaa, joka korvaa muovin uusilla kuitutuotteilla – Etteplan mukana projektitiimissä

Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi – ja energiateollisuudelle. Automaatiojärjestelmillä ja virtauksensäätöratkaisuillamme palvelemme vielä laajempaa prosessiteollisuuden asiakaskuntaa. Yhtiöllä on yli 220 vuoden teollinen historia ja vahva näyttö jatkuvasta parantamisesta ja uudistumisesta. Vuonna 2022 yhtiö saavutti merkittävän merkkipaalun, kun virtauksensäätöyhtiö Neles sulautui Valmetiin. Sulautuneiden yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2021 oli noin 4,5 miljardia euroa. 

Ebusco luo yhdessä Etteplanin kanssa pohjaa teknisen sisällön hallinnalle

Ebusco kehittää, valmistaa ja markkinoi täyssähköisiä kaupunkibusseja ja maantielinja-autoja sekä niihin liittyvää ekosysteemiä. Hollantilaisyrityksen pääkonttori sijaitsee Deurnessa. Euroopan suurkaupungeissa, esimerkiksi Amsterdamissa, Frankfurtissa ja Münchenissä, liikennöi yli 350 Ebuscon bussia.

Etteplan tarjoaa Normetille virtauslaskentaa osana jatkuvaa suunnittelu- ja kehityspalvelua

Normet on nopeasti kasvava ja innovatiivinen teknologiayritys, jonka missio on johtaa murrosta digitaalisempaan ja kestävämpään maanalaiseen kaivostoimintaan ja tunnelilouhintaan. Yrityksellä on näiden alojen prosessiosaamista yli tuhannesta projektista kaikkialta maailmasta. Normetilla on takanaan yli 50 vuoden kokemus alalta ja yli 14 000 konetoimitusta, ja yhtiö palveluksessa on yli 1 600 ammattilaista. Normetin missio on johtaa murrosta digitaalisempaan ja kestävämpään maanalaiseen kaivostoimintaan ja tunnelilouhintaan.

Kemiran KemConnect™-jätevedenpuhdistusratkaisujen tuotteistaminen

Kemira on maailman johtava kestäviä kemikaaliratkaisuja runsaasti vettä käyttäville teollisuudenaloille valmistava yhtiö. Se tarjoaa asiakkaiden prosessi- ja resurssitehokkuutta sekä tuotelaatua parhaalla tavalla tukevia tuotteita ja asiantuntemusta. Kemiran keskeisimmät asiakastoimialat ovat massa- ja paperiteollisuus, öljy- ja kaasuteollisuus sekä veden käsittely.