Etteplan sai innovaatiopalkinnon Lehdistötiedotteet - Julkaistu: 23.04.2013 - 08:00:00 Takaisin tiedotteisiin Ainutlaatuinen HyperSIS-järjestelmä nopeuttaa kunnossapito- ja huoltotyötä merkittävästi Etteplan Oyj:n panostus innovaatioihin on saanut tunnustuksen hollantilaiselta huoltoliiketoimintaa edistävältä järjestöltä, NVSM:ltä (De Nederlandse Vereniging voor ServiceManagement). NVSM jakoi innovaatiopalkinnon ensimmäisen kerran. Palkinnon sai Etteplanin hollantilainen tytäryhtiö Etteplan | Tedopres ja sen huoltoliiketoiminnan tehostamiseen kehitetty HyperSIS-tietojärjestelmä.“NVSM:n palkinto osoittaa, että olemme onnistuneet innovaatiokulttuurin vaalimisessa koko organisaatiossamme. Kehitämme perinteistä kone- ja laitesuunnittelua pitemmälle meneviä palveluratkaisuja”, sanoo Etteplanin toimitusjohtaja Juha Näkki.HyperSIS-järjestelmä palkittiin olemassa olevien tekniikoiden innovatiivisesta hyödyntämisestä.“HyperSISin vahvuus on se, että se yhdistää QR-koodiskannauksen, lisätyn todellisuuden ja 3D-kuvia hyödyntävän visuaalisen haun kaltaisia tekniikoita. Yhdistelmän ansiosta huoltoinsinööri voi löytää kunnossapitopitotehtävissään tarvitsemansa tiedon mahdollisimman tehokkaasti”, NVSM:n puheenjohtaja Roeland Staal sanoo.Huoltoliiketoiminnan merkitys kone- ja laitevalmistajien liiketoiminnassa kasvaa jatkuvasti. Koneiden huoltamisen tehostuminen voi merkitä mittavia ajallisia ja rahallisia säästöjä yrityksille, jotka panostavat huoltoliiketoiminnan kehittämiseen.“Tutkimusten mukaan perinteistä huolto-ohjetta käyttävä huoltoinsinööri käyttää 25?50 prosenttia koko työtehtävään kuluvasta ajasta löytääkseen tarvitsemansa tiedot. Tämä pätee, vaikka ohje olisi ladattu kannettavaan tietokoneeseen. Jos yhtiössä on satoja tai tuhansia ihmisiä huoltotehtävissä, tämän ajan lyhentäminen on erittäin tärkeää”, toteaa Berry Braster, Etteplan | Tedopresin myynti- ja markkinointijohtaja.Ainutlaatuinen HyperSIS-järjestelmä on tablettisovellus, jonka avulla huoltoinsinöörit löytävät nopeasti ja helposti kaiken tarvitsemansa kunnossapitopitotiedon. Lisäksi tieto on aina ajan tasalla. Tämän mahdollistaa sisällönhallintajärjestelmään tallennettu tieto, joka on jäsennelty datamoduuleihin.“Huoltoinsinööri voi esimerkiksi skannata koneen QR-koodin ja saada näkyviin kaiken juuri siihen, räätälöityyn koneeseen liittyvän tiedon. HyperSISin avulla hän voi myös etsiä vikoja ja jopa tilata tarvittaessa uuden osan.”HyperSIS on tuotu markkinoille tämän vuoden alussa ja sen ensimmäiset käyttöönottoprojektit ovat käynnissä Suomessa ja Alankomaissa. Pilottihankkeiden asiakkaat ovat enimmäkseen konepajateollisuuden yrityksiä.Etteplan osti hollantilaisen Tedopresin vuonna 2012 vahvistaakseen teknisen tuoteinformaation palveluvalikoimaansa.Lisätietoja antavat:Berry BrasterDirector of Sales & MarketingEtteplan | TedopresPuh. +31 40 8484 050[email protected] Outi-Maria LiedesSVP, Communications & Operational DevelopmentEtteplanPuh. 040 756 9620[email protected] Etteplan lyhyesti Etteplan tuottaa teknisiä suunnittelupalveluita ja tuoteinformaation ratkaisuja maailman johtaville valmistavan teollisuuden yrityksille. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa. Vuonna 2012 Etteplanin liikevaihto oli 134,5 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on lähes 1 800 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa ja Kiinassa. Etteplan on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETT1V. www.etteplan.com