Margo van Schaik: Aidon vuoropuhelun voima Margo van Schaik on työskennellyt teknisen laskennan tiimissä Linköpingissä rakenneanalyyseihin keskittyen elokuusta 2021 lähtien. Kun Margo oli saanut maisterintutkinnon lopputyönsä lähes valmiiksi Siemens Energyllä, hänen esihenkilönsä oli niin vaikuttunut Margon työn laadusta että tarjosi tälle työpaikkaa yhtiössä. ”Esihenkilöni Siemens Energyllä järjesti minulle lisäksi kontakteja useissa konsultointiyrityksissä Linköpingissä ja Tukholmassa. Oli kiinnostavaa käydä keskusteluja niiden kanssa ja nähdä, miten ne erosivat toisistaan”, Margo kertoo. ”Koko prosessi Etteplanilla tuntui luonnolliselta. "He olivat innokkaita tapaamaan minut ja kuulemaan taustastani, ja mikä minua kiehtoo tekniikan alalla.” Se oli aitoa vuoropuhelua, ja kiertäessämme toimistoa sain kuulla, mitä työntekijöillä oli työn alla. Muistan olleeni todella innoissani etenkin työpajasta. Esihenkilö kertoi haastattelussa, että Etteplanilla työntekijöitä rohkaistaan jakamaan tietoaan ja esittämään kysymyksiä välittämättä kokemuksesta tai tehtävänimikkeistä.” ”Se oli ratkaiseva tekijä, miksi valitsin Etteplanin.” Margo nauttii nykyisestä toimeksiannostaan. ”Kollegat olevat todella mukavia, ja pääsen ratkomaan haastavia ongelmia.” Hänen mukaansa konsulttitoimeksiannon aikana saattaa tuntea olonsa etäiseksi suorista työkavereista, etenkin pandemian aikana, mutta Etteplan on panostanut yhteiseen toimintaan aina mahdollisuuksien mukaan. ”Olen pystynyt luomaan yhteyden kollegoihini, kun olemme käyneet yhdessä syömässä tai pelaamassa.” Margosta on kiinnostavaa kuulla, minkä parissa työkaverit työskentelevät, ja pitää tärkeänä jakaa kokemuksia Etteplanin tiimin kanssa. Margo on työskennellyt Ruotsissa noin kaksi ja puoli vuotta ja on nauttinut olostaan. ”Tiettyjä tilanteita varten haluan kuitenkin matkustaa Alankomaihin”, Margo toteaa. Pian hän matkustaa serkkunsa häihin ja tietenkin tapaamaan samalla ystäviään ja perhettään. Hän aikoo tehdä yhdeksänpäiväisen matkansa aikana neljänä päivänä etätöitä. ”Arvostan todella esihenkilöideni tukea ja joustavuutta”, Margo sanoo hymyillen.
Määräystenmukaisuus ja turvallisuus | 03.11.2022 Kuinka taataan verkkoon liitettyjen laitteiden turvallisuus – polun visualisointi